11.11.2017 Ajoimme Kaikourasta Blenheimiin, koska erityisesti minun erikoistoiveenani oli päästä tunnetun Marlborough (kyllä jouduin tarkistamaan kirjoitusasun) viininviljelyalueen viinitiloille tutustumaan. Eikä myöskään yhtään haitannut, että kyseinen alue on tunnettu Uuden Seelannin aurinkoisimpana seutuna. Majoituimme Grapevine Hostelliin, joka oli melko perus, mutta jokinäkymät terassilta olivat upeat.
Päätin useiden kuppinuudeleiden jälkeen kokata kunnon illallisen. Ja pakko kehua, että Uusi Seelantilainen pihvi on erinomaista! Ja viini myös.
Jälkkäriksi vielä juustoja, jotka nekin olivat taivaallisia.
Muutaman viinilasin jälkeen on aina hyvä idea lähteä melomaan. Ja mitä sitä turhaan ilmoittamaan henkilökunnalle. Pelastusliivit päälle vaan ja veteen. Joella melottiin katsomaan vähän lehmiä ja lampaita, joka oli oikein kivaa. Samaan aikaan kuulemma henkilökunta oli juossut peräämme, että miksi olemme lähteneet vesille kertomatta kenellekkään. Aina pitäisi kuulemma ilmoittaa etukäteen ja kuunnella turvallisuusohjeet. Ei kai sitä nyt Suomalaiset mitään sellaisia tarvitse :D.
Seuraavaksi päiväksi päätimme lähteä viinitiloille ja vuokrasimme polkupyörät, joilla voisimme tilohin kätevästi tutustua. Pyörävarastossa olisi ollut myös hieno auto, mutta ei me sellaisia.
Ensimmäinen viinitila oli Whitehaven.
Ainoa viininmaistelukuva ja siinäkin on sormi. Classic.
Oishan sitä toki voinut keittoakin kokeilla, mutta panostimme viiniin.
Normaalisti Uuden Seelannin aurinkoisin alue oli nyt täynnä sadetta. Mitä pidemmälle edettiin sitä kovemmaksi sade kävi. Parilla viinitilalla ihmeteltiin oikein oletteko te todellä pyörällä tässä säässä. Joo oltiin me. Ainoat pyöräilijät ja kävelijät lisäksemme olivat Ruotsalaisia. Hulluja nuo skandit.
Hienojen viinipeltokuvien sijaan sain harmaita viinipeltokuvia. Viinin makuun sää ei onneksi vaikuttanut.
Kun alkoi hiukoa menimme viinitilalle, joka tarjosi viinin lisäksi juustolautasia. Niistä tosin joutui hieman maksamaan, mutta oli se sen arvoista. Eikä sadekkaan niin haitannut, kun joi viiniä ja söi juustoja. Oikeastaan en keksi paljon parempaa tekemistä kuin juoda viiniä ja syödä juustoja.
Sopivan monen viininmaistelun jälkeen. Tässä vaiheessa olin todennut, että on todella hyvä idea ostaa viinipulloja tiloilta mukaan. Kuitenkaan mitään kassiahan ei ollut lähtiessä tullut mieleen pakata. Viinitiloilta sai kyllä paperikasseja mikä sinäänsä ei ollut se paras ratkaisu, kun ulkona satoi aivan kaatamaalla. Jotenkin ihmeellisesti yhdellä kädellä pyöräillen ja toisessa kädessa kahta viinipulloa puristaen kuitenkin sain pullot ehjänä perille. Litimärkinä, mutta viinit mukana lähdimme sitten kohti majapaikkaa.
Hostelli oli täynnä, joten majapaikka vaihtui ja löysimmekin edullisen diilin ihan hotellista. Tuntui aika luksukselta. Varsinkin ihana oma suihku märän pyöräpäivän jälkeen tuli tarpeeseen.
Autokin pääsi poseeraamaan.
13.11 kävimme aamulla vielä Blenheimin Farmer´s Marketilla , jonka jälkeen jatkoimme matkaa Nelsonin kaupunkiin, jossa majoituimme kivaan Tasman Bay Hostelliin. Suunnitelma oli viettää siellä päivä ja lähteä sitten tutustumaan Uuden Seelannin pohjoissaareen. Jo tähän mennessä oli tullut selväksi ettei yhdessä matkustaminen ollut aina ihan niin autuasta kuin etukäteismielikuvissani olin ajatellut.
Nelsonin hostellissamme oli polkupyöriä, joita sai ottaa käyttöönsä. Pienen säädön jälkeen päästiin pyöräretkelle kaupunkiin ja vierailtiin mm. Uuden Seelannin keskipisteessä.
Nelson oli ihan kiva pieni kaupunki, mutta ei kuitenkaan suosikkejani.
Hostellimme Tasman Bay Backbackers on tunnettu siitä, että joka ilta asukkaille jaetaan suklaapuddingia ja jäätelöä. Oli kyllä aika hauska tapa.
Hostellissa meillä oli neljän hengen huone alakerrassa ja illalla menimme nukkumaan normaalisti. Klo 00.04 heräsimme omituiseen tärinään. Itse nukuin yläpedissä ja aika nopeasti tajusin ettei tässä nyt ole ihan normaali tilanne päällä. Tärinä vain voimistui, joten ensireaktio oli, että nyt mennään pihalle. Onneksi huoneemme oli alakerrasta ja siitä oli suoraan ovi ulos. Siellä sitten seisoimme unenpöpperöisenä yöpaidat päällä pihalla ja ihmettelimme, kun maa tärisi. Kokemus oli todella erikoinen, kun ei ole sellaista aiemmin kokenut. Jotenkin omassa pienessä mielessä ajatteli, että tärinä loppuu, kun tulee talosta ulos. Eihän se maanjäristyksessä ihan niin mene vaan tärisi se ulkonakin. Tosin itse järistys ei kauaa kestänyt. Hipsimme siitä sitten takaisin sisälle lämpimään. Seuraavan tunnin aikana tuli 22 pienempää jälkijäristystä ja jälkijäristykset jatkuivat läpi yön. Ei siinä tullut ihan hirveitä nukuttua. Isoin järistys oli ollut 7,8 richterin asteikolla ja tapahtunut muutaman sadan kilometrin päässä. Meitä lähin iso järistys oli ollut 6,5ricteriä ja keskus noin 300km päässä. Läpi yön vaan seurasin uutisia järistyksistä. Onneksi nettiyhtyedet eivät katkenneet. Selvisi, että olimme olleet onnekkaita tullessamme Nelsoniin. Blenheimissä, jossa olimme vielä päivä aiemmin oli järissyt enemmän ja pari päivää aiemmin matkakohteenamme ollut Kaikoura oli maanjäristyksistä pahimmin kärsinyt alue ja koko kaupunki oli jäänyt saarroksiin teiden sorruttua. Vielä viikko järistyksen jälkeen armeijan laivat evakoivat jumiin jääneitä ihmisiä kaupungista pois. Maanjäristyksen lisäksi oli alkuun voimassa myös tsunamivaroitus, joka kuitenkin peruttiin. Saimme jo yöllä tiedon, että lauttaterminaali, josta meidänkin laivamme pohjoissaarelle piti lähteä oli kärsinyt vahinkoja. Lauttaliikenteestä ei ollut mitään tietoja. Maanjäristyksen aiheuttamia tuhoja ei Blenheimissä ollut oikeastaan ollenkaan. Sen sijaan muualla Uudessa Seelannissa oli muun muassa useat tiet vaurioituneet ajokelvottomiksi ja siltoja romahtanut. Onnekkaasti kuolonuhreja oli vain kaksi.
Ilmiö on kuulemma ihan yleinen maanjäristyksessä olleiden ihmisten keskuudessa, mutta itselleni tuli ihan yllätyksenä. Minusta tuli superherkkä tärinän tunnistamisen suhteen. Uudessa Seelannissa on yleistä, että on pienenpieniä maanjäristyksiä, jotka richterin asteikolla jäävät alle kolmeen. Ennen isoa järistystä en ollut ikinä tuntenut yhtään tämmöistä pienempää. Tämän jälkeen tunsin ne kaikki. Tokihan vielä pari päivää isoimman järistyksen jälkeen tuli jälkijäristyksiä, joista isoimmat olivat jopa 5richterin luokkaa. Kuitenkin ei tarvinnut olla kuimmoista tärinää, kun olin jo kaikki aistit valppaina. Tämä ilmiö jatkui yllättävän pitkään. Lentokentällä vielä aina kaikki aistit valppaina, kun letokone nousi tai laski lähellä ja aiheutti terminaalirakennukselle pientä tärinää. Samoin yhdessä myöhemmässä majapaikassamme aina hätkähdin, kun rekka ajoi ohi ja sai rakennuksen värähtelemään. Suorastaan tulin vainoharhaiseksi tärinästä. Vaikka mitään ei käynyt oli se sen verran ravisteleva kokemus, että vielä kuukausi järistyksen jäkeen näin unta maanjäristyksestä.
Olipahan kokemus. Kuitenkin sellainen, jota toivon etten joudu ihan heti tai oikeastaan ikinä uudelleen kokemaan.
