8.11.2016 lähdettiin ajelemaan Sirpan kanssa Wanakasta kohti Hanmer Springsejä, jossa meidän joukkoomme oli määrä liittyä lisävahvistuksena Nooran. Kuten yleensäkkin laskin sen kuinka kauan automatkaan menee aivan väärin ja ajomatka oli huomattavasti pidempi. Noin seitsämän tuntia ajamista yhdellä kuskilla on huomattavan hajottava kokemus.
Pidettiin kuitenkin välillä taukoja. Yksi pysähdyspaikka oli vanha kullankaivuukaupunki Ross.
Oikeasti tosi kiva paikka, jossa oli kaikkea vanhaa esineistöä esillä. Vähän sai käppäiltyä ympäriinsä.
Jossain vaiheessa matkaa pysähdyttiin ottamaan kuvia myös tästä, joka oli jotenkin teollisuuteen liittyvä ei enää käytössä oleva piippu. Kaikkea sitä.
Maisemat olivat yhä hienoja vaikkeivatkaan enää niin vuoristoisia kuin aiemmin.
Melkein voisi olla lapissa tämä.
Puut täynnä jäkälää.
Yritin taas lähes yhtä huonolla onnella kuin aiemmin kuvailla keltaisia kukkia.
Kukkia. Keltaisia kukkia.
Viimein pääsimme perille ja saimme toivotettua Nooran tervetulleeksi kakulla, jonka koristelimme kiweillä ja paikallisella siiderillä ja viinillä tottakai.
Suomesta tuli myös tuliaisina laatulukemistoa.
Ja laatuleipää. Uuden Seelannin pullaleipä vaan ei vedä vertoja.
Seuraavana päivänä lähdimme hieman vaeltelemaan metsään, josta piti löytyä vesiputoukset. Löytyihän ne, mutta muutoin metsä oli aika suomalaisen metsän oloista.
Koko porukka kasassa eli Minä, Sirpa ja Noora.
Puissa oli paljon naavaa tai vastaavaa. Muistan, kun pienenä luulin lapissa ensi kertaa ilmiön havaitessani sitä poronkarvaksi. Uudessa Seelannissa ei ole poroja niin uskaltaisin veikata ettei ole karvaa.
Hienosti päästiin koko porukka ylös rinteelle, mutta sitten alastullessa jossain vaiheessa hävitettiin koko polku. Ei kai siinä sen kummempaa kuin kutakuinkin jouduttiin liukua irtohiekassa rinnettä alas. No menihän se niinkin.
Keltaisia kukkia lisää.
Hanmer Springs on tunnettu kuumista lähteistään, joten sinnehhän oli kiva vaeltelun jälkeen mennä. Pakko kuitenkin mainita, että aiemmin viereilemieni kuuma lähdekohteiden jälkeen oli Hanmer Springs pienoinen pettymys. Lämmintä vettä ja altaita oli, mutta jotain jäi puuttumaan.
Hanmer Springsin keskustaa.
Kiva majapaikkamme Kakapo Lodge.
Hanmer Springseiltä jatkettiin 10.11. matkaa Kaikouran rannikkokaupunkiin. Alku oli hienoinen pettymys. Hostellimme Fish Tank Lodge ei ollut ihan yhtä kiva kuin muutama aiempi majapaikkamme. Huoneessa oli todella kylmä ja jouduimme pyytämään uuden jatkojohdon, jotta patteri saatiin toimimaan. Lisäksi ulkona satoi vettä. Tunnelma oli hivenen turhautunut, kun ei ulos oikein voinut mennä eikä sisälläkään mitään kovin houkuttelevaa ollut. Illansuussa onneksi sade laantui ja pääsimme rantaan kävelemään. Kaikoura on tunnettu kaikesta veteen liittyvästä. Siellä on kaloja, hylkeitä, valaita, vesilintuja ja vaikka mitä.
Mentiin rannalle katselemaan hienoja kiviä ja mikäs siellä kivien välissä olikaan.
Hylje numero ykkösestä otettiin varmaan 100 kuvaa.
Olihan ne kalliotkin ihan hienoja.
Hylkeiden määrä ei kylläkään jäänyt vain yhteen.
Aiemminkin olimme näitä Uuden Seelannin Fur Seal- hylkeitä nähneet, mutta emme kertaakaan näin läheltä. Ja itse ainakin olin ihan pähkinöinä.
Tämän todella hienon selfien tarkoituksena on osoittaa kuinka läheltä niitä hylkeitä näki. Tässä siis seison ihan virallisella kävelypolulla ja yksi hylje möllöttää tuossa alle parin metrin päässä. Tuo vähän etanamainen möntti siis.
Hylje.
Hylje katsoo kaukaisuuteen.
Tämä hylkeiden maalla liikkuminen oli kyllä huvittavaa katseltavaa. Ihmeen sinnikkäästi ne silti hyppelivät vaikkei se niin kovin sulavalta näyttänytkään. Samaistuin.
Sitten voikin ottaa pikku torkut.
Hylkeistä sen verran, että on olemassa kahdenlaisia laumoja. Joko naaraslaumoja, joissa on yksi alfa uros vahtimassa laumaansa. Tai sitten on "poikamieslaumoja", jossa on kasa uroksia, joilla ei ole omaa bändäriklubia vielä. En nyt hirveen hyvin osaa hylkeiden sukupuolia määrittää, joten en edes tiedä kummanlainen lauma näkemämme oli. Söpöjä he joka tapauksessa olivat!
Vanhoja poikia viiksekkäitä..
Ihan etanan näköinen.
Hylkeen temppukoulu.
Mur sanoi hylje.
Minä ja Sirpa innostuttiin hylkeistä niin paljon, että jumituttiin katsomaan niitä pitkäksi aikaa. Sillä aikaa reipas Noora ehtikin kävellä jo pitkän vaelluksen. Meille riitti vähän lyhyempi kävely kallioilla, joissa maisemat kieltämättä olivat hienot.
Pienenkin kävelyn jälkeen toki iskee nälkä ja mentiin siihen kaupungin snägäriin, jossa oli pisimmät jonot. Fish&Chips oli suosituin annos, joten sen me otimme. Oli kyllä todella iso annos ja hinta-laatusuhteeltaan oikein hyvä.
Pääsitte sitten tutustumaan hylkeisiin paremminkin. Luonto siellä muistuttaa tosiaan Lapin luontoa. En tiennyt, että silläkin kasvaa jäkälää ja puiden oksilla on naavaa. Sanotaan, että naava ei viihdy saasteisessa ilmassa, joten siellä ei ilmeisesti ole juuri saasteita.
VastaaPoista