Pitkästä aikaa palaan blogin pariin. Tämä johtuu etenkin siitä, että hävitin kamerani ja sitä kautta muistikorttini, jossa ovat kaikki matkakuvat. Niin meni vähän maku koko blogista. Toisaalta onneksi on kännykkä ja siellä edes jotain kuvia. Vaikkakin ne hienoimmat nyt ovat jossain missä lie.
Meillä oli maanjäristystä seuraavalle päivälle varattuna lauttamatka pohjoissaarelle. Aamun valjetessa tuli kuitenkin selväksi ettei sinä päivänä mitkään lautat lähde. Mitään tietoa siitä milloin lautat alkaisivat kulkemaan ei kuitenkaan ollut sillä lauttayhtiön myyntipalvelu oli suljettu. Otimme yhden lisäyön vielä samassa paikassa. Yhden yön jälkeenkään ei saatu myyntipalvelua kiinni niin totesimme, että aika liikkua eteenpäin eteläsaarella. Ihan ilman riitoja ei tietenkään mitään matkasuunnitelmaa saatu aikaiseksi, mutta jotenkin kuitenkin päädyttiin yhtä matkaa jatkamaan.
Kahvila, jossa kävimme ensimmäisenä päivänä järistyksen jälkeen.
Päädyimme menemään kohti eteläsaaren pohjoiskärkeä, jossa on Abel Tasman Nationalpark ja muutenkin kehuttuja maisemia.
Löysimmekin aurinkoa, lämpää ja rantaa. Sekä kuuluisan Split Apple Rockin, joka kuvassa. Tosin kuvasta ei oikein hyvin erota. Kyseessä siis iso pyöreä kivi, joka haljennut keskeltä kahtia.
Rannalla oli simpukoita.
Split Apple Rock ei ollut ainoa iso lohkare alueella.
Itse tykkäsin myöskin mennä luolia kurkkimaan.
Majapaikkamme ei ollut kovin kummoinen. Lisäksi ainoa paikka, jossa selkeästi seinällä kiellettiin alkoholijuomat ja tupakointi. Joten kyseessä oli paikka, jossa kaikki olivat kännissä ja polttivat pihalla. Lainkuuliaisina suomalaisina, jos kerran hostellissa on juominen kielletty niin ei juoda. Sen sijaan otettiin viinipullot mukaan ja mentiin rannalle juomaan niitä. Ei hassumpi ilta rannalla sillä vaikkei kuvassa siltä näytä oli kuitenkin supermoon näkyvissä.
Yöpymiskaupunkimme, joka muistaakseni oli nimeltään Kaiteriteri oli niin pieni ettei sieltä löytynyt edes normaalia postilaatikkoa. Joten postikortin pystyi lähettämään laittamalla kortin postilaatikkoon ja nostamalla punaisen nipukan pystyyn, jotta postinkantaja tajuaa sieltä kortin pois ottaa :). En tiedä tuliko ikinä perille, mutta kummeille muistaakseni täältä kortin lähetin.
Uudessa Seelannissa ei ole vain niitä taru sormustenherran vuoria vaan myös upeita rantoja.
Kuvaan sain myös paikallisen erikoislinnun, jolla on töyhtö päässä.
Vaikka lauttakuviot olivat yhä epäselviä niin silti päätimme jatkaa matkaa kohti Abel Tasman kansallispuistoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti