Wallis & Futunan kuninkaat

Olin iloinen, kun viimein pääsimme uudestaan merille Amerikan Samoan jälkeen. Tässä vaiheessa kuitenkin meni matkasuunnitelmat vähän uusiksi. Se oli tiedossa jo aiemmin, että Claire aikoi jäädä Cara Mian kyydistä pois. Yllätyksenä tuli se, että Nikke, jonka alunperin oli tarkoitus olla kyydissä Indonesiaan asti aikoi myös jäädä matkasta pois. Kapteeni ei halunnut yksin purjehtia haastavan torresin salmen lävitse, joten kaikkien alkuperäisten suunnitelmien vastaisesti päädyin jäämään Cara Mian kyytiin Indonesiaan asti. Kuitenkin viimeiselle yhteiselle purjehdukselle nousi veneeseen vielä nelihenkinen miehistömme ja otimme suunnan kohti Wallista.

Matka alkoi hyvällä tuulella 6-9solmun nopeudella edeten.

Välillä sen sijaan, että olisimme saaneet kalan veneeseen pääsi se karkuun. Tähän koukkuun nappasi hieman isompi vonkale, joka onnistui vetämään melko massiivisen koukkumme suoraksi.

Aina ei syöty kalaa vaan välillä carbonaaraa. Lisäksi yhtenä päivänä (30.08.2016) päätimme niken ja clairen kanssa tehdä jälkiruuaksi kookoksista kookoskermaa, jota oli meille opetettu Suwarrowilla tekemään kapteenille lääkkeeksi. Ajatus oli, että jos sitä ihan vähän juo vaan jälkkäriksi. Ahkeroitiin kookokset valmiiksi ja join itse noin 4cm lasin pohjalta ja Claire ja Nikke about saman verran. Oli älyttömän hyvän makuista. Kuitenkin lopputuloksena juoksimme seuraavan yön vessassa. Ja sain kookoksen makuisia röyhtäyksiä jatkuvasti enkä kyennyt syömään tai edes haistamaan kookosta moneen päivään. Eli jääköön jatkossa kookoskerma lääkkeeksi niille, jotka sitä tarvitsevat.

31.8 saimme saaliiksi tonnikalan.

Claire ja Nikke perkaamassa tonnikalaa.

Herkullisista fileistä tehtiin mm. sashimia.

Ehdittiin aika monta ristiseiskaa pelata.

Wallis oli viimeinen yhteinen satama, joten korkkasimme sen kunniaksi kuohuviinin.

Wallis ja Futuna on Ranskan merentakainen territorio vähän kuten Ranskan Polynesia siellä käy myös samat tahitin rahat. Alue koostuu kahdesta isommasta saariryhmästä Walliksesta ja Futunasta. Vierailimme Walliksella, jolla sijaitsi pääkaupunki Mata-Utu noin 8000 asukaan metropoli. Koko Walliksella ja Futunalla on noin 12 000 asukasta. Teoriassa tämä alue kuuluu Ranskalle ja noudattaa Ranskan lakeja kuitenkaan kuulumatta EUhun. Käytännössä kuitenkin valta on paikallisilla kuninkailla. Kyllä monikossa kuninkailla sillä tokihan 12 000 ihmisen hallitseminen on sen verran haastavaa, että siihen tarvitaan kolme kuningasta ranskan presidentin lisäksi. Kuninkaat kunnioittavat paikallisia heimolakeja. Suurin työllistäjä on maatalous ja julkinen sektori, mutta työttömyysluvut ovat korkeat. Vaurautta tulee lähinnä ranskasta. Periaatteessa maassa vallitsee Ranskan oikeussysteemi, mutta kuninkailla on suuri valta. 

Vuonna 2005 syntyi pienoinen kriisi, kun Walliksen (Uvea) kuninkaan lapsenlasta syytettiin murhasta. Hän oli ajanut humalassa autolla miehen kuoliaaksi. Kuningas ei luovuttanut lapsenlastaan ranskalaisen oikeuden eteen vaan otti hänet palatsiinsa turvaan ja ilmoitti, että lapsenlapsen tapaus käsitellään heimo oikeudessa. Ranskalaiset eivät oikein tästä tykänneet samoin kuin osa kansasta ja tästä seurasi mielenosoituksia. Lapsenlapsi tuomittiin 18kuukaudeksi vankilaan, mutta kuningas, jonka palkan muuten ranskan hallitus maksaa, ei luovuttanut lapsenlastaan vankilaan. Loppupeleissä ranska uhkasi lähettää kaikki Wallikselta ja Futunalta ranskaan opiskelemaan tai töihin tulleet henkilöt takaisin saarelle. Tämä ilmeisesti oli bluffia, mutta saattoi toimia sillä moninaisten vaiheiden jälkeen kuninkaan lapsenlapsi pidätettiin palatsin pihamaalla ranskalaisten poliisien toimesta. Kuningas kuitenkin sai tämän useita kuukausia kestäneen episodin jälkeen jatkaa virassaan. Eli kuka tässä oli voittaja on vaikea sanoa. Kuitenkin kertoo paikasta aika paljon, kun 12 000 asukaan maan yksi kolmesta kuninkaasta pystyy useita kuukausia vastustamaan ranskan oikeusjärjestelmää.

Koira.

Walliksen asukkaat ovat hyvin uskonnollisia mikä näkyi paitsi isoina kirkkoina myös pienempinä temppeleinä ja jeesuspatsaina, joita oli ympäriinsä muuten vaatimattomassa kaupungissa.

Uvean eli Walliksen kuninkaan palatsi Mata Utun "keskustassa" lähellä ankkuripaikkaamme.

Ensimmäisen illan auringonlasku oli upea.

Paitsi lomailua pitää veneilijän hoitaa maissa aina myös velvollisuuksia, joita ei tässä maassa ollut tehty helpoksi. Kukaan kadulla tapaamistamme ihmisistä ei muka tiennyt mistään mitään. Vaikka meillä oli ranskankielen tulkkikin. Meni monta päivää ennen kuin saimme selville mistä voimme ostaa jäitä. Vielä kauemmin meni selvittää mistä saamme täytettyä veneen vesitankit, koska edessä oli pitkä merimatka. Aina satamatoimistossa sanottiin, että ei me tiedetä, mutta ehkä illalla, ehkä huomenna, ehkä joskus on paikalla ihminen, joka tietää. Kävimme paikalla useamman kerran ja ikinä kukaan ei tiennyt. Viimeisellä kerralla löysimme rakennuksesta ihmisen, joka ei ollut siellä töissä ja kertoi meille missä on vesihanat. Viimeisenä tekonamme haimme hanoista vettä kanistereilla ja täytimme veneen vesitankit. Saimme vasta loppuvaiheessa kuulla veden olleen sadevettä. Ilmeisesti puhdasta kuitenkin, kun ei sairastuttu.

Teimme kapteenin kanssa kävelyretken ympäri Walliksen saarta ja löysimme viehättäviä taloja ja ravintoloita, jotka olivat kaikki kiinni. Mistään ei saanut ostaa ruokaa tai juomaa kuin vain tiettyinä kellonaikoina. Illallisen ulkopuolella juuri mikään ei ollut auki.

Rannalta löytyi jättisimpukoita.

Kävimme yhden hotellin pihassa etsimässä ravintolaa (joka oli kiinni) ja vessaa, (jota sain käyttää) ja löysimme samalla tämän söpöistä söpöimmän koiranpennun. Tämän olisin voinut viedä kotiin.

Paikallinen hautausmaa.

Myös kaikkien hautojen ja ristien ympärille oli laitettu lei- kukkaseppele ja joskus myös huiveja roikkumaan.

''

Löysimme ihanan pienen kojun, josta illalla sai ruokaa. Tosin tässä maassa katukojunkin ruoka maksoi semmoisen 25e.

Ruoka oli sen arvoista. Aivan mielettömän hyvää kastiketta missä oli chiliä, voita, kookosta ja jotain muuta suussasulavaa ja ravut olivat mahtavan maukkaita.

Jeesuskin oli saanut lein kaulaansa.