Palava auto, sorsa, tequilaa ja muuta matkailua

Viikko alkuperäistä suunnitelmaa myöhemmin vihdoin pääsimme laivalle ja matkalle kohti Uuden Seelannin pohjoissaarta. Matkustajaterminaali oli yhä maanjäristyksestä kärsineen näköinen, mutta autolla pääsi laivaan sujuvasti.

Satamakaupunki Picton.

Perus autojono laivalle. Melkein sama kuin tallinnan lautat.

Toveri pääsi odottelemaan matkan alkua auton päälle.

Uuden Seelannin Eteläsaari ja satamakaupunki Picton jäivät taakse Kaitaki laivan irrotessa laiturista.

Firma oli Interislander ja laiva Kaitaki.

Laivalla sai ostaa ruokaa.

Ja telkkarista tuli rugbyä. Ei hassumpi matka. Matka Uuden Seelannin eteläsaarelta pohjoissaarelle kestää kolme tuntia. Eli matka on aika lailla samanpituinen kuin Helsingistä Tallinnaan.

Pääkaupunki Wellingtonin lempinimi on Windy Wellington ja ainakin laivalla tuuli tuntui mukavasti.

Hostellin seinällä oli ilmaista tarjottavaa.

Illalla hyvää aasialaista ruokaa.

Ja drinksut hostellin kulmilla.

Seuraavana päivänä tutustuttiin Uuden Seelannin kuuluisimpaan museoon Te Papaan, joka oli jokaisen kehusanan arvoinen. Päällimmäisenä jäi mieleen upea toisesta maailmansodasta Uusi Seelantilaisten joukkojen näkökulmasta kertova näyttely.

Näyttelyyn oli tehty monta metriä korkeita vahahenkilöitä, jotka olivat jokaista silmäripseä myöten realistisen näköisiä. Häkellyttävän hieno näyttely. Eikä yhtään haitannut ilmainnen pääsymaksu.

Näkymä museon katolta.

Mentiin vielä Wellingtonin keskustaan Cable Car ajelulle vuorenrinteelle. En muuten suosittele parkkipaikan etsimistä Wellingtonin keskustasta kenellekkään. Loputtomasti yksisuuntaisia katuja ja tietöitä. Suosiolla olisi voinut jättää auton keskustan ulkopuolelle.

Näkymät vuorelta kaupungin yli

Kaapeliratikka-ajelu oli lyhyt, mutta tunnelissa ollut valoshow oli hieno.

Wellingtonista lähdettiin ajamaan kohti Napierin kaupunkia. Käytiin vielä tankkaamassa bensaa ja kaikki meni hyvin kunnes yhtäkkiä maantiellä auto alkoi pitämään omituista ääntä. Ajattelin ajaa tiensivuun, mutta en ehtinyt edes pysähtyä, kun kuului poks ääni. Sain auton pysäytettyä tien sivuun. Onneksi takanamme ajaneet paikalliset pysähtyivät myös taaksemme, koska arvasivat että jokin vialla. Ajattelin heti, että avaan konepellin ja kurkistan mikä tilanne. Avasin konepellin ja siellähän paloi liekit. Huusin sitten takana pysähtyneestä autosta nousseille Kayelle ja Garylle (joiden nimiä en tietenkään siinä vaiheessa vielä teinnyt) onko heillä mitään millä liekit voisi sammuttaa. Ensimmäinen ajatus vain tukahduttaa liekit jollain. Kuitenkin Gary toimi nopeasti ja juoksi paikalle vaahtosammuttimen kanssa. Hän oli hankkinut sammuttimen autoonsa varmuuden vuoksi edellisenä päivänä. Paitsi, että Gary ja Kaye pelastivat meidän automme palolta he myös ottivat meidät yöksi kotiinsa. Hinasivat käyttökelvottoman auton sinne ja vielä tarjosivat meille iltasiiderit. Puhumattakaan siitä, että seuraavana aamuna työmatkalla he vielä ajoivat meidät Palmerston Northin kaupunkiin, josta pystyimme jatkamaan matkaa bussilla. Aivan uskomattoman hienoja ihmisiä. Yhä olen ällistynyt siitä avuliaisuudesta, jota saimme osaksemme. Sain vielä jättää romuautomme heille ja he huolehtivat sen hävittämisestä jonnekkin.

Koska tämmöisiä asioita voi tapahtua. Neuvoisin jokaista, joka lähtee porukalla matkaan, niin että matkaa varten yksi henkilö hankkii auton vain matkaa varten, tekemään jonkinlaisen sopimuksen mitä tehdään mikäli auto hajoaa. Nyt olin suunnitellut saavani osan auton hankintahinnasta myymällä auton reissun lopussa. Nyt en saanut autoa myytyä. Emme olleet sopineet asiasta mitään, joten taloudelliset tappiot jäivät niskaani. Autoa vuokratessa on aina helppo sopia, että kaikki maksavat osansa auton vuokrasta. Muiden ollessa yhden henkilön omistamalla autolla liikkeellä on asioista hieman hankalampi sopia. Bensakulut on helppo jakaa, mutta muut kulut menevät helposti pelkästään auton omistajalle. Voin sanoa, että samanlaisella sopimuksella en porukassa enää ikinä lähtisi automatkalle.

Siihen se hyytyi. Keskelle maaseutua.

Tässä vaiheessa liekit oli jo sammutettu kuvassa näkyvä reikä on se, josta liekit iskivät. En vieläkään tarkkaan tiedä mikä autolle tuli. Toisaalta olihan se jo 16v vanha auto. Ja olihan se palvellut meitä yli tuhat kilometriä haastavilla vuoristoteillä. Nyt kun tästä on jo melkein vuosi mennyt osaan jo arvostaa toyotaa, joka kuitenkin kesti melkein reissun loppuun asti. Sillä hetkellä pettymys oli kyllä kova, kun loppuloman budjetti syttyi palamaan.

Saatiin ihan paloautokin paikalle. Tosin palomiehet vain tarkastivat, että auto oli sammunut. Kiitos Garyn vaahtosammuttimen.

Uljas sotaratsumme Toyota Corona jäi siihen. Garyn ja Kayen pihaan.

Seuraavana päivänä matka jatkui Garyn ja Kayen autolla Palmerston Northiin, jonka bussipysäkillä oli sorsa. Syötiin sorsan kanssa eväsleivät yhdessä.

Olisin voinut ottaa hänet mukaan.

Bussi pysähtyi Bulls nimisessä kaupungissa vessatauolla ja jatkettiin matkaa kohti Taupoa.

Taupossa majoituimme mainioon Haka Lodge hostelliin. Kaupunki oli kaunis ja ilmatkin suosivat, joten oli jätettävä maanjäristykset, palavat autot ja muut vastoinkäymiset taakse ja nautittava. Itselläni jalan rasitusmurtuma yhä vaivasi, joten jätin suosiolla väliin vaellukset. Noora ja Sirpa lähtivät vaeltamaan Tongarirolle. Sillä aikaa minä vuokrasin maastopyörän ja lähdin pyöräilemään maastopolkuja pitkin kohti koskea. Maastoreitti oli yllättävän haastava, mutta hauska. Onneksi ei ollut kiire mihinkään.

Pääsin Huka falls kosken luokse. Hienon väristä vettä ja paljon kulki siellä. Aika rentouttavaa katsella. Vaikka ympärillä pörräsikin sata aasialaista turistia.

Sillalla sata turistia lisää.

Kuvassa näyttää pieneltä pudotukselta, mutta todellisuudessa vesi putoaa tässä kohdin 20m.

Alueella olevan geotermisen toiminnan sivutuotteena Waikato joessa on luonnostaan niin paljon arseinkkiä ettei se ole juomakelpoista ainakaan ihmisille.

Kosken jälkeen matka jatkui metsäpolkuja pitkin kohti seuraavaa nähtävyyttä.

Vaikka pepsi ei enää ihan kylmää ollutkaan maistui se hyvin Aratiatian vesivoimalan patojen avausta odotellessa.

Ihanan turkoosia ja kirkasta vettä täälläkin

Seurasin, kun muutama iso kala selkeästi odotteli padon aukeamista. En tiedä tykkäsivätkö surffata aalloissa vai miksi siinä odottelivat.

Sieltä sitä sähköä tulee.

Otin kuvan kivenjärkäleestä ennen ja jälkeen padon aukeamisen. 

Sama kivi. Loppuvaiheessa kivi katosi kokonaan näkyvistä. 

Pidin vähän pidemmän evästauon niin ehdin nähdä parikin kertaa padon aukeamisen ja sulkemisen. Yllättävän viihdyttävää katseltavaa. Ja aurinko paistoi täydellä terällä. Taisin vähän kärähtääkkin.

Padon jälkeen totesin etten enää uudestaan halua polkea haastavia maastopolkuja ja valitsin maantiereitin takaisin.

Yllätyksenä vastaan tuli Wairakein voimalaitos, jonka sähköntuotantoluvut ovat ihan eri luokkaa kuin pienehkön vesivoimalan. Jännittävän tästä voimalaitoksesta teki se, että kyseessä on Geoterminen voimalaitos. Tarkoittaa siis sitä, että sähköä tehdään maan alla tulevasta geotermisestä lämmöstä. Kyseisellä alueella on kuumia lähteitä ja muuta geotermistä toimintaa suhteellisen lähellä maanpintaa, joten lämmön talteenottaminen on melko helppoa. Uusi Seelanti onkin energiantuotannoltaan lähes omavarainen ja esimerkiksi ydinvoimaa saarella ei ole ollenkaan. Ja miksi olisikaan, jos energiaa saa näin helposti ja lähes rajattomasti talteen luonnonilmiöistä. Kyllä geoterminen energia ja kuumat lähteet kelpaisivat. Päästiin kyllä kokemaan se geotermisen toimminnan huonompi puoli maanjäristyksen muodossa. Niin ehkä sitten kuitenkin on parempi, että suomessa ei niin suurta geotermistä aktiivisuutta ole kuin Uudessa Seelannissa. 

Mustia joutsenia oli tässkin lätäkössä. 

Höyrystä energiaa :)

Sähköä ja lämpöä siellä menee.

Wairakein voimalaitos on valmistuessaan 1958 ollut yksi maailman ensimmäisistä geotermistä energiaa hyödyntävistä voimalaitoksista. Kauhean positiivisesti kaikissa nettilähteissä puhutaan geotermisestä energiasta. Sen käyttö kuitenkin lisää geotermistä aktiivisuutta ja saattaa siirtää aktiivisuutta paikasta toiseen. Ainakin Rotoruassa osa geysereistä alueella oli lopettanut aktiivisuutensa. Aktiivisuus voi myös siirtyä muualle. Lähtökohtaisesti itseäni aina epäilyttää hieman tämmöinen.

Vuokrapyörä oli hyvä. Vaikka jotenkin se veikin terassille. Urheilun jälkeen toisaalta tekee hyvää nauttia palauttava juoma.

Maisemat taupon alueella oli hienot.

Pyöräily jälkeen vielä huomasin paikalliset kuumat lähteet. Sillan toisella puolella on kallio, jota pitkin valuva vesi on ihanan kuumaa. Muutoin joen vesi oli hyvinkin raikkaan viileää. Viileän jokiveden ja niskaan valuvan kuuman veden yhdistelmä oli jännä.

Pyöräreittejä olisi ollut enemmän kuin mitä päivässä ehti polkemaan.

Ei näistä maisemista vaan voi olla tykkäämättä.

Lähes hellesäässä hieno katsoa taustalla olevia lumihuippuisia vuoria.

Hostellin terassilla näytti tältä. Ja saimme vielä hostellin poreammeeseen tunnin lillumisvuoron. Ei hassumpaa.

Emme olleet varautuneet siihen, että Taupo on niin kiva paikka, että halusimme olla siellä vielä pidempään. Pettymykseksemme kiva hostellimme oli loppuunmyyty ja jouduimme muuttamaan. Nämä siirtymät paikasta toiseen eivät varsinkaan kipeällä jalalla kuuluneet suosikkeihini.

Seuraavaan polkupyörääni haluan kuohuviinipullotelineen!

Seuraavana päivänä sain puhuttua kaverit pienelle purjehdusretkelle katsomaan maori kaiverruksia.

Barbary veneemme odotti kyytiläisiä.

Vaikka kesti vain hetken olihan se ihanaa päästä veneen kyytiin.

Tuuli hieman koveni ja vastatuuleen kryssiessämme saivat myös Noora ja Sirpa vähän purjehduksen makua, kun aallot löivät kannelle :).

Maorikaiverrukset olivat hienoja, mutta hieman yllätyimme että ne oli tehty vasta vuonna 1980. No onhan ne siinä silti vanhempia kuin minä, mutta en nyt vielä historiallisena pitäisi. Monta metriä korkeina veden yllä kuitenkin hyvinkin näyttäviä.

Pääsin myös ruoriin.

Uusi hostellimme Base backbackers Taupo oli syvältä. Edullinen niin kutsuttu bilehostelli. Sängyt oli ihan jees, mutta muuten ei kehumista. Sijainti baarien vieressä, joten meteli kuului huoneeseen yömyöhään asti. Ensin ajattelin kuten yleensä tehdä hostellissa ruokaa, mutta keittiön kaasuliesien sytyttimet eivät toimineet ja tulitikkuja ei tietenkään ollut saatavilla. Ja jottei siinä olisi kaikki esimerkiksi kahvikuppeja ei ollut koko isolle hostellille tarjolla kuin kaksi kappaletta. Aivan surkeaa. Meni hermot ja totesin, että jos me täällä yö vietetään niin pakko ottaa Tequilat.

No siitä se ajatus sitten lähti. Hyvät bileet. Käytiin melkein kaikki kaupungin baarit. Parhaana se missä oli livemusiikkia.

Aamiainen hostellin terassilla sisälsi colajuomaa ja ajatuksen siitä onko pakko raahautua bussipysäkille kaikkien tavaroiden kanssa.