Päivän tärkein ateria (road to Hana)

Hawajien saarien sisäiset lennot lähtivät Honolulun kentän kauimmasta terminaalin nurkasta, joka haisi homeelle. Kone oli pieni, mutta onneksi lentokin oli lyhyt ja 5.12.2017 auringonlaskiessa laskeuduimme jo Mauin saarelle. Olimme tilanneet vuokra-auton suoraan lentokentällä käyttöönotettavaksi ja aika nopeasti löysimme bussin, joka vei oikeaan autovuokraamoon. Jonoja ei ollut ja pian olimmekin jo auton avaimet kourassa ja ihmettelimme miten autovakuutus voi maksaa saman verran kuin koko auton vuokra. Jännittyneinä kävelimme katsomaan mimoinen menopeli meille on varattu. Suoraan tehtaalta ei juurikaan ajettu Nissan Versahan se siellä odotteli. Avaimia kliksauttaessa auto huusi kutsuvasti "pulu" vilkutti valojaan ja avasi peräkontin. Harmaa mitäänsanomaton auto ja rakkautta ensisilmäyksellä. Nimesimme harmaan ei minkään näköisen menopelimme puluksi. 

Olimme varanneet alkuun Aloha Hostel nimisen hostellin Paian kaupungista, johon suuntasimme parin uukkarin jälkeen suorinta reittiä.

Päivän tärkein ateria. 
Aamiainen American style.

Uupunut matkaaja hostellin aulassa.

Hostellissa oli koira ja kissa. Ja pöytäfutispeli. Kaikki kivoja juttuja. 

Näin soman kuvan sain sekunti ennen kuin isompi kissa antoi pienemmälle turpaan.

Etukäteen olimme päättäneet tai no oikeastaan Sanna oli opaskirjasta lukenut, että kannattaa ajaa läpi Road to Hana. Opaskirja lupasi mutkittelevia teitä kauniita maisemia ja lukuisia vesiputouksia.  

Lähdimme matkaan innoissamme kunnes tie oli poikki maanvyörymän takia. Melko perussettiä kuulemma sateiden jälkeen. Ja saataisiin raivattua ajokuntoon puolessa tunnissa. Siinä oli hyvin aikaa ottaa ensimmäiset valokuvat ja juoda ensimmäinen matkaeväs pepsimax. 

Harmaa Pulu, uskollinen kulkupelimme.

Hienothan ne maisemat olivat. Tie vaan oli melko kapea, joten ihan joka kohdassa ei voinut pysähtyä kuvailemaan. Varsinkin, kun emme olleet ainoat autoilijat tienpätkällä. 

Ihan silleen melko vihreetä.

Kasvi. 

Matkanvarrella on kymmeniä vesiputouksia, joita ei ole merkitty millään tavalla tielle. Eli pitää opaskirjasta katsoa, että tämän ja tämän mailimerkin jälkeen on joku mitätön tienhaara, johon pitäisi osata kääntyä. Ajoimme melkein kaikkien vesiputousten ohitse. Mutta kyllä sitä muutama onnistunut pyshdyskin saatiin aikaiseksi.

Yhdessä vesiputouspaikassa käytiin myös uimassa. Se saattoi olla tai olla olematta tämän kuvan paikka. Uimapysähdyksen hyvä puoli on ettei sen jälkeen tarvitse vessapysähdystä. Huono puoli on märkien vaatteiden vaihtaminen hääparejen vieressä. Tuntui, että kaikki muut paikalla olevat tosiaan olivat häämatkalla olevia pariskuntia.

Näiden vesiputousten nimi oli kolmen karhun vesiputoukset. Iso karhu, keskikokoinen karhu ja pikku karhu. Ei pysähdytty. Kuva on otettu hyvin hitaassa ajovauhdissa.

Ajomatka jatkui ja jossain vaiheessa tien vieressä vilahti jotain. Joku eläin ehkä. Mitä eläimiä Hawajilla edes on. Etukäteistieto tasoa valaita ja kilpikonnia. Maalla elävät eläimet. No siis ei kai mitään. Ehkä joku lisko. Kuvittelin jo nähneeni näkyjä, kun tien vieress taas vilahti jotain. Jokin pitkulainen siellä meni. Viimein havainto oli sen verran selkeä, että tuomioksi tuli jonkin sukuinen näätä.

Tämmöisiä siellä oli. Ja välittömästi auton teemabiisi vaihtui Tiku ja Taku biisiksi.

"Jos vastaan tulee näätä niin pakoon täyttä päätä sen hampaan on niin terävät ja katse niin kuin jäätä lala lallati lallati laa meitä näätä ei voi tavoittaa"

Ihan suomalaisilta perusnäädiltä (kärppä, hilleri, lumikko) eivät näyttäneet eli oli pakko ottaa ystävämme google avuksi. Kyseessä on englanniksi Mongoose, joka ei ole Hawajin alkuperäislaji. Näitä Mongooseja on tuotu Hawajille Aasiasta, koska joku sai joskus hyvän idean siitä, että rottaongelma ratkeaisi päästämällä kasa mongooseja luontoon. Kuten niin usein vieraslajien kanssa niin vihkoonhan se meni. Pääsääntöisesti rotat ovat yöeläimiä ja liikkuvat eniten hämärässä. Sen sijaan mongoosit ovat päiväeläimiä. Kävi niin, että rotat elivät omaa elämäänsä öisin, kun mongoosit nukkuivat ja mongoosit herätessään viihtyivät hyvin ja söivät paikalliset maalinnut ja niiden munat. Sekä ratsasivat roskikset. Nykyisin mongooseja pidetään haitallisena vieraslajina ja niitä loukutetaan. 

Olihan ne hauskan näköisiä näätiä kuitenkin.

Vesiputous, jonka nimeä en muista.

Vesiputous.

Luultavasti sama vesiputous kuin edellisessä kuvassa.

  

Tämä on varmaan joku toinen vesiputous.

Matkaoppaassa nousi esiin mahdollisuus kääntyä Hanan tieltä Nahiku Roadille, jonka mainostettiin olevan suurinpiirtein portti paratiisiin. Vihrein tienpätkä ikinä. Sinne oli ihan pakko mennä. Yhtään ei epäilyttänyt miksi muut turistit eivät sinne kääntyneet. Jos oli road to hana hetkittäin kapea ei se ollut mitään verrattuna Nahiku Roadiin, joka oli jyrkkääkin jyrkempi kapea hiekkatie. Kyllä Pulu-auto sieltä nätisti alas meni ja vielä jaksoi kiivetä mutkatietä pitkin ylöskin. 

Nahiku Road vei rantaan, jossa oli upeat maisemat.

Ihan pysähdyksen arvoinen paikka.

Hanan kaupunkiin päästyämme alkoi jo olla nälkä ja juuri ennen snägärin sulkemista saimme viimeiset annokset tilattua. Sieltä sitten suunta takaisin. Paluumatkalla päätettiin pysähtyä matkaoppaassa kehutussa hodarimestassa vaikka se hieman lisäajokilometrejä aiheuttikin.

Hämmentävä Fukushima Store, joka oli kioskin, ruokakaupan ja sekatavarakaupan yhdistelmä, jonka kuuluisuus on hotdogit. Tottakai tilattiin parit hodarit, jotka eivät maksaneet paljon mitään. 

Jenkkityyliin syötiin drive-in meiningillä autossa. Hodari yksinkertainen ja hyvä. Napsahtava nakki ja sopivasti sooseja. Mikäs sen juhlavampi suomen itsenäisyyspäivän illallinen.

Seuraavana päivänä päätettiin mennä rannalle. Ensin kuitenkin piti poiketa katsomaan surffareita. Jälleen opaskirja kertoi mihin pitää mennä ja kohteeksi valikoitui Ho´okipa Beach.

Ja taas löytyi näitä ihania merimaisemia.

Selfie

Bongaa kuvasta surffilauta. Myöhästyin sekunnilla itse surffarin kuvaamisesta.

Mutta oli siellä surffareita. Ja oli niitä hauska katsella.

Jollekkin surffarille oli tainnut käydä kylmät siellä rannalla. Vaikka suurin osa surffareista rannalle palaakin. Mitään muita statistiikkoja en löytänyt kuin sen, että Australiassa kuolee hukkumalla noin 26 surffaria vuodessa. Mikä ei ole paljon suhteuttettuna surffareiden määrään. Loukkaantumisia sen sijaan tapahtuu paljon.

Vielä jokunen rantakalliokuva.

Autoselfie. Kun yksi ranta oli chekattu pystyi autoilijat kätevästi siirtymään seuraavalle.

Kanaha Beach on kuuluisa leijalautailijoistaan. Jälleen. Erittäin kiva katsella. Oltiin ainoat auringonottajat koko rannalla. Muut vaan urheilivat. 

Hyvin sai itsensä kärtsättyä ja pääsi siellä uimaankin.

Nälän iskettyä suunnattiin Da Kitcheniin, joka jokaisen Hawajilla kävijän tulisi kokea. Hawajilaista ruokaa jättikokoisina annoksina. Yhtään kuvaa sieltä ei ole. Varmaan oli liian nälkä kuvaamiseen tai jotain. 

Iltapäivällä tuli fiilis, että vielä voisi tässä jotain tehdä ja google kertoi saarella olevan Rommitislaamon. Sinne heti.

"Horse Parking, Large goats okey".

Rommitislaamolla oli kana ja kissa. Tottakai.

Olisi saanut ostaa kaupasta lein, jossa pieniä rommipulloja. Ihan mahtava!

Tämä rommi tehdään sokeriruokosta ja ensin kävimme ihailemassa peltoja, joista sitä rommia tehdään.

En nyt ihan oikeesti muisa kuolemaksenikaan mihin tätä laitetta rommin valmistuksessa käytetään. Eikä se johdu siitä, että oltaisiin saatu niin paljon maistiaisia. Maistiaiset kyllä saatiin, mutta aika maltilliset määrät.

Tämä torni on tislaustorni. Ja heillä oli jotenkin ihmeellisen hieno tislausmenetelmä. Ja jostain kumman syystä rommissa oli hedelmäinen maku. Olin maistavinani ananaksen vaikka sitä ei ainesosissa ollutkaan.

Yksi rommipullo oli ostettava omaan käyttöön. Suomeen asti se ei kuitenkaan ikinä päätynyt.

8.12. oli aika vaihtaa seuraavaan majapaikkaan ja jättää viehättävä Paian kaupunki taakse.

Käytiin lähtiessä pyöräyttämässä vielä hindujen rukouspyörää pariin kertaan, jotta loppureissu sujuisin hyvin.