13.10.2016 Cara Mia rantautui Timorin saarelle Kupangin kaupunkiin Indonesiassa. Timorin saari sijaitsee Australiasta pohjoiseen Indonesian itäosissa. Hieman historiaa.
Aikoinaan Timorin saarta pidettiin strategisesti tärkeänä alueena sijaintinsa vuoksi. Saarta ovat hallinneet euroopan kulloisetkin suurvallat, hollantilaiset, portugalilaiset, ranskalaiset, britit ja toisessa maailmansodassa jopa japanilaiset. Saarella on siis ollut jo vuosisatoja hyvin vahva eurooppalaisten läsnäolo. Tämän vuoksi myös kuuluisassa Bounty laivan kapinassa laivaltaan häädetty kapteeni Blight ja hänen uskolliset joukkonsa purjehtivat läpi tyynenvaltameren Kupangiin asti sillä siihen aikaan se oli tyyneltä mereltä saavuttaessa ensimmäinen eurooppalaisille turvallinen satama ollessaan hollantilaisten hallussa.
Saari on jo pitkään ollut kahtia jakautunut Länsi Timoriin, joka aikoinaan kuului hollannille ja Itä Timoriin, joka aikoinaan kuului Portugalille. 1949 Länsi Timorista tuli virallisesti osa Indonesiaa.1970- luvulla Portugalilaisten vetäytyessä Itä Timorista miehitti Indonesia alueen ja julisti omaksi provinssikseen. Kuitenkaan Portugali tai YK eivät ikinä tunnustaneet Itä Timoria osaksi Indonesiaa levottomuudet jatkuivat kunnes 1999 Itä Timor sai itsenäisyyden.
Toisaalta vieläkään kyseessä ei ole ehkä se turvallisin alue. Selvitimme ensin mahdollisuutta mennä Cara Mialla Itä Timoriin, mutta Indonesia vaikutti huomattavasti vakaammalta, turvallisemmalta ja helpommalta kohteelta.
Timorin saari jakautuu kahteen osaan Itä Timoriin, joka näkyy karttakuvassa vihreällä ja on nykyisin itsenäinen valtionsa ja Länsi Timoriin, joka kartassa näkyy oranssina ja jonka lounaiskulmassa sijaitsee Kupangin kaupunki, jossa olimme.
Kupangiin saavuttuamme olimme niinsanotusti pähkinöinä onnesta. Vene laitettiin kuntoon ja suunnattin maihin haaveena upeat pizzat ja pihvit sateenvarjodrinksujen kera. No ensinnäkin piti ihan aloittaa toimistoasioilla aiemmassa blogissa kerroinkin, että ne harvoin ovat läpihuutojuttu. Nyt idonesiassakin meni kaksi päivää kiertää kaikki toimistot ja saada kaikki paperit kuntoon, jotta oikeasti olimme laillisesti maassa. Koska toimistoasiat olivat niin haastavia tuli heti rannassa meille apuaan tarjoamaan Michael, joka auttoikin meidät läpi byrogratian kiemuroiden. Toki korvausta vastaan. Lisäksi toinen äijä palkattiin samantien vahtimaan dinghyämme eli kumivenettä aina rantaan saavuttuamme. Tämä palvelu olikin oikein mukava sillä aina löytyi avuliaita kantajia, kun tulimme veneellä rantaan. Vuoroveden takia venettä piti kantaa ajoittain aika pitkä matka rannalla ja maa oli kivinen ja täynnä roskia.
Aasian kirous. Roskat. Jokainen laskuvesi paljasti altaan ruman näyn.
Indonesian lippu liehuu tullin edessä.
Michael selvittämässä asioitamme tullissa.
Vihdoin päästiin rantabaariin katsomaan näitä maisemia. Sen sijaan haaveet pihvistä ja pizzasta ja drinksuista sai unohtaa. Mut hei riisä ja kanaa sai. Indonesiassa joka paikassa saa riisiä ja kanaa. Kupangin erikoisuutena oli, että olutta väkevämpien alkoholijuomien anniskelu oli rajoitettu vain pariin ison hotellin baariin. Ja väkeviä alkoholijuomi sai ostaakkin vain parista paikallisesta alkosta. Hieman yllättävää. Itsehän en kovasti oluen ystävä ole. Onneksi lähibaarissa kuitenkin myytiin smirnoff icea.
Muutenkin indonesian ruokahyllyt olivat vähintäänkin erikoisia. Lähikaupoissa ei myyty mitään tuoreruokaa. Yritin etsiä jotain hyviä sipsejä ja kaikki sipsit olivat maultaan joko merilevä tai paistettu kana. Ei paljon napannut. Onneksi spriteä sai. Innostuin kuitenkin kokeilemaan paikallista linnunpesän makuista juomaa. Siis kyllä limun maku voi olla linnunpesä. Hirveästi ei ole tullut linnunpesiä nuoleskeltua, mutta kuvittelisin niiden maistuvan paskalle. Ja tämä linunpesäjuoma.. No maistui siirappiselle paskalle.
Rantakadulla oli kivoja seinämaalauksia.
Cara Mialta oli kiva katsella täysikuun nousua.
Löytyihän sieltä muutaman kokeilun jälkeen lemppariruokakin. Bakso eli paikallinen nuudeli-lihapullakeitto oli oikein hyvää. Bakso paikoissa tulikin käytyä tiuhaan.
Vihdoin yhtenä päivänä otettiin taksi ja ajettiin yhteen kaupungin kahdesta pizzapaikasta. Kupanghan on noin 350 000 asukkaan kaupunki eli vähän Espoota isompi paikka väkiluvultaan.
Ruokatorilla
Hienot ikkunaluukut.
Seinän koukkuun oli maalattu lintuhäkki.
Yksi kymmenistä mangokauppiaista oli minun mangokauppiaani.
Paikalliselta katuruokakujalta, joka ilmestyi telttoineen aina iltaisin löytyi viimein se suosikkiruokani. Jättikatkaravut taivaallisen hyvässä makeantulisessa liemessä. Näitä piti aina tilata pari annosta ja oikein riisillä nuolla viimeisetkin kastikkeet. Ja tosiaan kaikkia muitakin ruoka-annoksia piti usein tilata kaksi. Sillä ne olivat tämmöiselle hyvän ruokahalun omaavalle ihmiselle kovin pieniä. Enpä enää ihmettele miksi indonesialaiset ovat niin pieniä ei sitä kasva, jos syö joka päivä kourallisen riisiä ja yhden rustoisen lihapalan.
Bakso annos toisessa paikassa.
Shoppailuihin kuului paikallista käsityötä oleva otsapanta. Kävin myös paikallisella hyvin edukkaalla kampaajalla pätkäisemässä reissussa pitkäksi venähtäneen letin.
Laskuveden aikaan.
Cara Mia oli ankkurissa Kupangin vanhan kaupungin edustalla. Jos nyt vähän yrittää tiirailla tästä kuvasta noita talojen julkisivuja huomaa, että alue hieman rupsahtanut. Kaikkien talojen rappaukset roikkuivat ja muutenkin tuli semmoinen nukkavieru fiilis. Elämää kuitenkin kaikkine pikkukojuineen ja kauppoineen kaupungista löytyi. Kuitenkin vaikea uskoa, että kyseessä usean sadantuhannen asukkaan kaupunki. Ei ainakaan kovin kehittyvä sellainen.
Alkuun olimme ankkurissa yksin, mutta myöhemmin saimme kaveriksemme Uusi-Seelantilais Singaporelaisen pariskunnan, joiden vene oli saman suunnittelijan suunnittelema kuin Cara Mia. Kun veneitä katsoo niin niistä kyllä huomaa tietyt samankaltaisuudet. Toki heidän veneensä oli hieman isompi. Pääsimmekin käväisemään veneellä ja sain kunnian hilata heidän kapteeninsa mastoon.
Oli siellä Kupangissa myös moskeija, mutta kaupungin asukkaista suurin osa oli kristittyjä. Niin moskeijoita enemmän kadulla näkyi autoja joiden kyljissä luki Jesus is the Lord tai jotain vastaavaa.
Kupang ei ole varsinainen turistikaupunki ja miksikö. No siksi ettei siellä ole mitään nähtävää. Siis oikeasti ei mitään hienoja rankennuksia ei juurikaan hienoja luontokohteita tai rantoja. Sinäänsä ihan piristävä paikka ihan vaan tutustua paikallisiin. Tosin siinähän on sitten se puoli, että oltiin paikallisia nähtävyyksiä. Kuvani löytyy kymmenien paikallisten perhealbumeista. Onneksi itsellänikin yksi kuva. Kuvassa kanssani rannassa erinomaisia mangoja myynyt tyttö, joka oli todella mukava vaikka yhteistä kieltä ei oikein ollutkaan.
Katkarapuja monella tapaa.
Vaihteeksi taas baksoilla.
Pitkän vene elon jälkeen päätin panostaa ja ottaa hotellin pariksi yöksi. Ihan jo vaan kunnon suihkun takia hyvä sijoitus! Uima-allas tuli myös kovalle käytölle. Ei sillä etteikö veneestäkin voinut uida siellä vaan on suolainen vesi.
Hotellin hississä oli jotain hämmentävää..
Hotellissa oli kaunis karppiallas kukkasineen.
Yhtenä iltana oli ihan oikeasti tämän värinen auringonlasku. En tiedä mistä se tuli.
Tämäkin katkarapuannos oli todella hyvä!
Hotellista kävelymatkan päässä oli toinen hotelli, josta viimein sain sen drinksuni. Erinomainen Margarita!
Hotellin aamiaisella tarjoiltiin tälläisiä munakkaita.
Kunnon merimies ottaa merimatkan jälkeen ensimmäisessä satamassa merimiestatuoinnin. Merimiestatuoinneissa on monia erilaisia koodistoja, mutta jokainen tatuointi on "ansaittava". Esimerkiksi atlantin ylityksestä voi tatuoida ankkurin ja päiväntasaajan ylityksestä neptunuksen tai merikilpikonnan. Itse ylitin Cara Mialla päivämäärärajan ja sen ylityksestä saa tatuoida kultaisen lohikäärmeen.
En muuten ikinä suosittele kenellekkään tatuointia jalkaterään. äärimmäisen kivuliasta. Myös tatuoinnin ottaminen ihmiseltä, jonka kanssa ei ole mitään yhteistä kieltä on kokemus. Lopputulokseen olen kuitenkin tyytyväinen.
Kultainenhan siitä ei tullut, mutta kultaisuus on katsojan silmässä.
Kupangissa oli paljon katukissoja.
Tämäntyyliset katkarapuannokset maksoivat 1-2e.
Käytiin pari kertaa isossa supermarketissa ostoksilla. Ihan melkein jopa yllätyin tästä chilikastikeosaston koosta. Nämä kaikki ovat siis pelkkiä chilikastikkeita.
Vikana päivänä hellyin ja ostin kissannappuloita kissoille ja sitten vielä kävin etsimässä sen kadulla makaavan aina hymyilevän jalattoman miehen ja heitin hänelle viimeiset käteiset.
Taustalla Cara Mia, jolta pitkän merimatkan jälkeen olin täysin valmis lähtemään. Nyt on jo ikävä.
Käytiin paikallisten kanssa syömässä ruokatorilla.
Kaveri käveli kukon kanssa sitoi sen meidän baarijakkaran jalkaan ja lähti menemään. Vähän myöhemmin sama tyyppi tuli otti kukon mukaansa, tunki paitansa alle ja hyppäsi skootterin rattiin.
Paikalliset mangot olivat parasta herkkua.
Paikallisbussit olivat halpoja hyviä ja hauskoja. Kaikki koristeltu.
Oli siinä Kupangissa oma viehätyksensä.
Viimein aika jatkaa matkaa eteenpäin. Kupanghan sijaitsee ihan Australian pohjoispuolella niin ajattelin lentojen olevan kätevät. No en ollut ottanut huomioon ettei kyseessä ole kansainvälinen lentokenttä. Meni siis taas hieman urheilun puolelle ja ensin joutui lentämään Balille, josta sitten Australian kautta Uuteen Seelantiin.
Lentomatkaa helpottaakseni otin lennon Balille päivää ennen jatkolentoja ja varasin lentokenttä Hiltoni. Kyllä Bali on ehkä ainut paikka missä sellaiseen luksukseen on varaa. Joten pieni matkailuvinkki, jos haluaa hyviä hotelleja halpaan hintaan on Bali se paikka missä paras hinta-laatusuhde.
Hilton kannatti ihan vaan jo aamiaispöydän ansiosta. Näillä eväillä jaksoi sitten taas pitkät lennot.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti