2.11.2016 lähdettiin Sirpan kanssa Oamarusta ajamaan kohti seuraavaa yöpymispaikkaa Queenstownia. Tapojemme mukaan päätettiin suoran reitin sijaan valita maisemareitti ja ensin suuntasimme etelään kohti Dunedinin kaupunkia. Kaupunki ei meitä itsessään kiinnostanut vaan halusimme käväistä katsomassa luontoa ja toivoimme näkevämme hylkeitä.
Royal Albatross Centre sijaitsi Harrington pointissa, jossa oli upeat maisemat. Albatrosseja ei nähty. Sen sijaan monta pesivää lokkia, jotka olivat hivenen pelottavia, mutta eivät yhtään niin agressiivisia kuin suomalaiset kolleegansa.
Paikallinen merilevä näytti aalloissa ihan elävältä levittäessään monimetrisiä lonkeroitaan veteen.
Ei. Sekään ei tainnut olla Albatrossi. Ehkä joku harakka. Meriharakka.
Vesi sinistä ja rannat valkoisia. Ei paha. Tosin ihan uimakelit ei lämpötilan puolesta ollut.
Ja olihan siellä hylje! Tosin vähän etäisyyden päässä. Kyseessä on Fur Seal tyypillinen Uudelle Seelannille. Jostain syystä Fur Seal suomennetaan Merikarhu. Karvahylkeeksi itse suomentaisin.
Pari hyljettä vähän tappeli.
Matka jatkui Toyotalla eteenpäin.
Pysähdyttiin monta kertaa ihailemaan, kun vuorenrinteet kukkivat keltaisenaan ja välissä kimalteli turkoosit vedet. Todella kaunista. Sitä aikkein täydellisintä kuvaa keltaisista vuorista ja sinisestä vedestä en kuitenkaan saanut.
Tämän hivenen pensasmaisen keltaisen kukan laji jäi ikuiseksi mysteeriksi, joten jos joku tunnistaa saa mielellään kertoa.
Tässä kuvassa näkyy ehkä parhaiten, kun koko vuorenrinne on keltaisenaan.
Viimein illalla saavuttiin hostelliimme Sir Cedrics Southern Laughter. Hostellin nimi näkyi sisällä seinälle kirjoitettuina puujalkavitseinä. Hyvä puoli paikassa oli hyvä netti ja sitten illalla tarjottava ilmainen kasviskeitto. Eikä se sijaintikaan ollut hassumpi.
Seuraavana päivänä 3.11.2016 lähdimme päiväretkelle kuuluisalle Millford Sound vuonolle. Alueen kauneudesta oli puhuttu paljon eli olihan sinne pakko mennä. Kuitenkin varoiteltiin vielä tähänkin vuodenaikaan huonoista teistä niin päätimme jättää Toyotan parkkiin ja lähteä järjestetylle bussi- ja veneretkelle. Nautin kyllä todella paljon, kun kerrankin sai täysillä keskittyä maisemien katseluun, kun ei tarvinnut ajaa.
Jo bussimatkalla pysähdyttiin muutamilla maisemapaikoilla ottamassa valokuvia. Ja onhan ne maisemat hienoja.
Sielläkin on yksi pieni lammas eksynyt kuvaan. Ihmettelen kyllä onko Lord of the Rings leffojen editointivaiheessa ollut paljonkin työntekijöitä, joiden tehtävänä on vaan ollut editoida kuvista kaikki lampaat pois..
Maisemia, maisemia. Mitäs niistä muuta sanoisi kuin nättiä oli.
Ehkä viimeinen asia mitä vuoristossa missä lämpötila oli noin 5c tietämillä odottaisi näkevänsä on papukaija. Silti juuri se tuli vastaan. Kea papukaija on maailman ainoa arktinen papukaijalaji. Noin 50cm kokoiseksi kasvavat papukaijat voivat myös elää jopa 50 vuotiaiksi. Näitä papukaijoja on vain Uudessa Seelannissa ja sielläkin vain noin 1000-5000 kappaletta. Kuitenkin tällä alueella lintuja oli helppo nähdä sillä ne ovat persoja helpolle ruualle, jota turisteilta voi saada. Vaikkakin kaikkialla papukaijojen ruokkiminen olikin kielletty.
Jylhiä vuoria.
Turistibussi
Viimein pääsimme perille Millford Soundsiin ja hyppäsimme veneen kyytiin suuntana risteily vuonoilla.
Pilvisen sään takia ei ihan National Geographik kamaa kuvat olleet, mutta maisemat voittivat tällä kertaa kuvat noin sata nolla.
Pienen tauon jälkeen olin myös umpionnellinen päästessäni veneelle. Vaikkakin vain hetkeksi.
Millford Sound on yksi Uuden Seelannin sateisimpia alueita, jonka ansiosta siellä on satoja upeita vesiputouksia, joista näimme kymmeniä.
Ja olihan siellä niitä hylkeitäkin.
Hylkeen elämä vaikuttaa suht rennolta.
Risteilyn erikoisuutena oli ajaa yhden vesiputouksen alle. Ennen sitä kuulutettiin, että ne jotka eivät halua kastua tulkoon sisälle. Tottakai jäin ulos. Ei sinne kyllä kovin montaa hullua jäänyt.
Märkää ja kylmää, mutta kivaa.
Millford Sound taisi olla Uuden Seelannin reissumme eteläisin kohde. Sieltä sitten jatkettiin pohjoiseen.
Yhden vesiputouksen (kuvassa vasemmalla vaaleana) kokoluokkaa voi verrata suht isoon veneeseen kuvassa oikealla. Kolmimastoinen isohko matkustajalaiva.
Paluumatkalla takaisin yöpymispaikkaamme Queenstownissa pysähdyimme huoltoasemalla, jonka pihassa asui alpakoita.
Söpöjä kuin mitkä.
Queenstown oli turistikaupunki. Maisemat upeat, mutta jotenkin tunnelma ei ihan ollut sitä mitä Uusi Seelanti parhaimmillaan on.
Hintalaatusuhteeltaan paras löytämämme Uusi Seelantilainen viini oli Montanan tilan Riesling.
Seuraavana päivänä vähän satoi vettä, joten päätimme mennä Escape Room pakohuoneeseen katsomaan pääsemmekö pois huoneesta nro 13. Päästiinhän me sieltä pois, mutta täysin epäolennaista on monellako vihjeellä tai saatiinko yliaikaa.
Illaksi sää selkeni ja sain korkeanpaikankammoisen Sirpankin houkuteltua köysihissillä vuorenhuipulle ihailemaan maisemia.
Queenstown ylhäältä päin.
Siinä näkyy vähän köysihissiäkin.
Ilman uutta hienoa Uusi Seelanti pipoa olisi voinut korvia palella.
Olihan se Queenstown hieno.
Ylhäällä vuorella oli myös vuohia kulkemassa.
Vielä viimeinen kuva köysihissistä ja Queenstownin maisemista, josta matka jatkui taas eteenpäin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti