sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Mummolat

Nyt on ollut niin tunteikas viikko etten voi ihan kokonaan blogissakaan jättää tapahtumia mainitsematta. Niin nyt tulee yksi täysin matkailuun liittymätön blogi. Tällä viikolla minut saavutti ensin suru-uutinen Pielaveden mummoni kuolemasta. Vain päivä tämän jälkeen tuli uusi suru-uutinen turusta, että isoisäni Esko oli myös menehtynyt. Uskomaton sattuma, että molemmat jäljellä olevat isovanhempani menehtyivät näin peräkkäin. Nyt on kuitenkin sopiva hetki muistella pikkuisen isovanhempia.

Neljästä isovanhemmasta muistan ainoastaan kolme äitini isä menehtyi, kun olin pikkutyttö, joten hänestä ei juurikaan muistikuvia ole. Muista isovanhemmista muistot ovat lämpimiä. Varsinkin pienenä mummola oli paikka, johon oli aina kiva mennä. Mummolat ovat lapsena tärkeitä paikkoja.

Varmasti lähinnä välimatkan takia vietin pienenä enemmän aikaa Kyllikki- mummun ja Esko- papan luona. Varsinkin kesäisin Someron mökillä saatoin olla pitkiäkin aikoja. Kyllikki mummu oli piti lapsista ja eläimistä ja jaksoi aina jutella. Kyllikki myös tiesi aina kaikki juorut. Mummulla oli äkkipikaisempi puoli ja hän välillä aina motkotti, kun keksin vaikkapa kadota. Pienenä tiesin ettei pihalta saa poistua eikä rantaan mennä yksin. Näitä asioita en rikkonutkaan. Kerran kuitenkin suutuin valtavasti, kun isosisko Marika ja naapuritalon Purtsin Laura eivät ottaneet minua mukaan leikkeihin. Kostoksi menin murjottamaan riippukoivun oksien alle, josta minua ei voinut kukaan nähdä. Mummo huuteli missä on Anne ja etsivät ympäri pihaa ja pelkäsivät etten ole mennyt kuitenkin rantaan. En vastannut huutoihin mitään vaan mökötin hiirenhiljaa riippukoivun oksien alla. Muistan, että silloin koivun alla oli myös hiekkaa, josta saatoin tehdä hiekkakakkuja, jottei aika käynyt pitkäksi murjottaessa. Marika ja Laura saivat huudot, kun eivät olleet minun perään katsoneet. Varmaan joskus sen jälkeen katsoin ajan olevan sopiva takaisin ilmestymiseen. Kyllikki- mummon ansiota on myös se, että sain kissan. Ala-asteella sain kuulla, että koulukaverini Inan kissa oli saamassa pentuja ja päätin, että haluan kissan. Aloitin neuvottelut vanhempien kanssa ja päädyimme siihen, että saan kissan mikäli se voi viettää kesät mummolassa someron mökillä sillä herttoniemen mökillä kissaa ei oikein voi pitää lintuja syömässä. Esko- pappaa asia ei kiinnostanut, mutta Kyllikin ansiosta Pessi- kissan sain. Kyllikki ihastui kissaan täysin ja aina, kun talvella juteltiin muisti kysellä miten Pessi jaksaa.
Lapsuudesta jäi Esko papasta päällimmäisenä mieleen kalareissut. En millään olisi ikinä halunnut nousta ylös aamulla. Ainoa millä minut sai ylös oli, että nyt Esko lähtee katsomaan katiskat lähdetkö mukaan. Aina lähdin, koska veneily oli parasta mitä tiesin. Esko pappa teki vielä eläkkeellä ollessaan paljon töitä, joten muistankin hänen välillä olleen kuvauksissa jossain päin. En tiedä minkä ikäinen olin, kun olimme menneet Mäntymäenaukion asunnossa alakertaan Virpin ja Pekan luokse katsomaan telkkarista jotain elokuvaa tai sarjaa, jossa esko esiintyi. Elokuvassa oli kohtaus, jossa esko kuoli. Olin ihan kauhuissani, että kuoliko minun pappa nyt. En varmaan edes sanonut kenellekkään mitään vaan vaivihkaa vilkaisin ja yllätyksekseni pappa istui siinä melkein vieressä. Sen jälkeen opin ehkä jotain siitä ettei näytelmät tai telkkarijutut ole tosia.


Pielavedellä oli hauskin ja jännin asia aina mökin vintti, jonne sai kiivetä jyrkkiä rappusia pitkin. Vintiltä löytyi kaikkia jänniä tavaroita ja siellä oli pelottavan hämärää. Pielaveden mummolassa oli myös kivaa, kun joskus tuli serkkuja käymään Helmi ja Minna olivat vähän vanhempia, mutta kuitenkin ottivat leikkeihin mukaan. Mummo myös antoi leikkiä ja touhuta aika vapaasti. Elsa mummo oli ihmisenä todella pitkäpinnainen ja suvaitsevainen. En muista, että olisi meille lapsillekkaan ikinä varsinaisesti suuttunut vaikka kaikenlaisia leikkejä keksittiinkin. Jo välimatkan takia välillä pielavedellä tuli käytyä vähemmän, mutta aina kun sinne meni oli mummo yhtä ilahtunut käynnistä ja muisti mistä herkuista kukakin serkuksista tykkäsi. Siinä vaiheessa, kun kyllikki mummo oli menehtynyt ja pessi- kissalle piti saada uusi kesäkoti otti Elsa- mummo kissan hoiviinsa. Aluksi kesäkissana, mutta jossain vaiheessa Pessi jäikin sitten viettämään eläkepäiviään mummon kissana. Luulen, että ratkaisu sopi hyvin molemmille. Mummon luonteesta kertoi jotain se, että hän oli niin kovin huolissaan siitä, että mitä kissalle käy, jos hän vaikka sairastuisi. Kissan aikana mummo itseasiassa yllättävän terveenä pysyikin eikä montaa kertaa naapurit kissasta joutuneetkaan huolehtimaan. Pessi oli muutenkin sopiva mummolan kissa. Tykkäsi kulkea vapaasti pihalla, mutta tuli aina yöksi kotiin.

Molemmissa mummoloissa käyminen lapsuuden jälkeen harveni huomattavasti, mutta se ei tarkoita etteivätkö isovanhemmat yhä olisi olleet tärkeitä. Teini-iässä ei mummolassa käyminen niin paljon kiinnostanut. Onneksi kuitenkin Esko ja Elsa elivät näinkin pitkään niin nyt ainakin lähes jo aikuisena osasi jälleen arvostaa omia isovanhempiaan. Ei haittaa, jos heiltä, jotain olisinkin perinyt.

3 kommenttia:

  1. Hei Anne, yritän lähettää viestiä uudelleen. Nyt kommenttialue näyttääkin normaalilta, viimeksi en löytänyt siitä omaa nimeäni. Liekö ollut omassa koneessani jokin häiriö.
    Kirjoitin sinulle vähän siitä, miten erityinen henkilö meidän mummo oli.Te serkut, jotka asuitte kaukana, ette koskaan päässeet tuntemaan häntä niin kuin lähempänä olleet.Siitä huolimatta olitte aina hänen mielessään kuten me hänen lapsensa ja myös teitä seuraava sukupolvi, lastenlastenlapset. Olen ihmetellyt sitä elämänasennetta, joustavuutta, tyyneyttä, positiivisuutta ja ymmärrystä, mikä hänellä oli. En koskaan kuullut hänen, siis kertaakaan elämäni aikana, sanovan pahaa sanaa kenestäkään. Hän oli läpeensä hyvä, rakastava ja huolehtiva äiti ja mummo, jolla riitti kiinnostusta myös naapureiden lapsille, jotka olivat hyvin kiintyneitä häneen myös. On myös ihmeellistä miten 20-luvulla syntynyt henkilö on joutunut sopeutumaan alati muuttuvaan maailmaa. Hän menetti äitinsä jo varhain ja oli 6-vuotiaana äiditön vanhin lapsi neljän hengen sisarussarjasta. Onneksi oli mummo, vaari ja isä, sekä Pilven Ida-täti, joka tuli hoitamaan lapsia ehkä vuodeksi äidin kuoleman jälkeen. Sitä mummo ei koskaan unohtanut, vaan halusi hoitaa tätiään vielä silloinkin. kun ei oikein olisi jaksanutkaan. Hänen veljensäkin kuolivat varhain, tuberkuloosiin. Aikuisena hän asui vuosia Helsingissä, ja olikin tyylikäs tyttö valokuvista päätellen. Siellä hän palveli sota-ajan, mm. ruokkien jotain armeijan yksikköä, kun oli ravintolassa töissä. Sodan jälkeen hän palasi kotiseudulle ja meni naimisiin. Sodanjälkeisessä puutteessa elämä ei ollut helppoa, eikä ehkä myöskään siksi, että hän oli miniänä perheessä, jossa anoppi ei jostain syystä koskaan häntä oikein hyväksynyt. Kuitenkin hän hoiti anoppinsa, pitkään sairastaneen meidän mummon, hautaan saakka. Lopulta hän eli leskenä yksin viimeiset 25 vuotta. Aina yhtä positiivisena, valittamattomana, huolehtivana. Hän oli läpeensä hyvä ihminen. Jopa sairaanhoitajat, jotka hoitivat häntä viimeisinä kuukausina, itkivät kun hän kuoli. Yksi viimeisistä täysistä lauseista, jotka hän pystyi viimeisinä päivinään sanomaan, hän sanoi hoitavalle sairaanhoitajalle: Kiitos hyvästä hoidosta. Se oli niin tyypillistä hänelle. Tällainen henkilö meillä oli lähellä. Jos olemme vähänkin perineet hänen hyvyyttään ja elämänasennettaan, meillä ei ole koskaan mitään hätää. Toivottavasti olemme. Toivottavasti pääset hautajaisiin, jos se järjestyy. Tärkeämpää kuitenkin oli se, että kävit tammikuussa, kun mummo vielä ehti nauttia vierailustasi. Hyvää jatkoa elämäsi suurimmalle seikkailulle, niin ainakin arvelen.

    VastaaPoista
  2. Sellainen äitimme, mummomme ja isomummomme oli. Elämänasenne oli aina positiivinen ja kaikki lapset, lapsenlapset ja lapsenlapsenlapset tykkäsivät käydä mummon luona. Mummolta riitti aina huomiota kaikille ja erityisesti hän rakasti lapsia. Vielä viimeisinä hetkinään, kun hän oli jo vanhaikodissa, hän iloitsi, että pikku Roopekin on tullut häntä katsomaan. Ihmettelin että, miten hän tunsi heti Roopen, vaikka näki hänet ensimmäistä kertaa, johon mummo tokaisi, että kyllä hän omansa aina tuntee.
    Ihan hienoa on, jos pääset hautajaisiin, mutta älä kanna siitä huolta, jos ei saattomatka onnistu. Tärkeämpää on, että jatkat omaa matkaasi suunnittelemallasi tavalla. Eivät vanhukset Elsa mummo ja Esko vaari pane pahakseen, vaikka sinua ei näkyisikään heidän arkkujensa äärellä, vaan kumpikin antavat täyden tukensa sinun maailmanmatkailullesi.
    Huomenna ilmestyvässä Turun Sanomissa on muistokirjoitus Eskosta. Tuskin pystyt sitä siellä lukemaan, mutta voin lähettää sen sinulle sähköpostiisi luettavaksi. Jatkukoon matkasi suotuisissa merkeissä tästäkin eteenpäin, mitä suunnitelmia ikinä keksitkään matkallasi toteuttaa.

    VastaaPoista
  3. Olipa mukava lukea muistelujasi, minullakin oli ilo tutustua isovanhempiisi. Osanotot teille kaikille! Halaus etänä.

    VastaaPoista