Byrokratiaa ja turistimeininkiä Aucklandissa

Viimein 26.5 laskeuduin Aucklandiin. Olin lähtenyt 19.1.2016 Helsingistä matkaan päämääränä Uusi Seelanti ja sattuneista syistä saapuminen Uuteen Seelantiin hieman lykkääntyi. Laskeuduttuani kentälle satoi aivan kaatamalla, joten otin ovelta ovelle Shuttle- bussin suoraan hostellille. Lasekutuminen muutenkin oli aika ryminää kovan tuulen takia. Ensimmäinen järkytys oli varaamani neljän hengen dorm- huone, johon hädin tuskin mahtui kaikkien neljän tavarat. Onneksi huone sentään oli lämmin ja nukuin oikein hyvin. Hostelli oli myös tunnelmaltaan todella mukava suurin osa matkalaisista oli tullut sinne pidemmäksi aikaa ja teki töitä hostellissa asuessaan. Heti ensimmäisenä iltana minut pyydettiin mukaan heittämään tikkaa ja oli ihan kivaa hengailla muiden hostellilaisten kanssa. Lisäksi netti toimi oikein hyvin. Kuitenkin fiilis itse Aucklandista jäi hivenen kylmäksi. Lähes joka päivä, kun olin siellä satoi vettä. Ei koko päivää. Ainoastaan yhden kerran satoi aamusta iltaan. Kuitenkin aina piti varautua sateeseen. Saattoi olla kaunin ja aurinkoisin päivä ja hetken kuluttua sataa kaatamalla ja sitten taas paistaa aurinko. Ilmakaan ei varsinaisesti kovin lämmin ollut. Ensimmäinen päivä meni ihmetellessä ja sitten piti alkaa hoitaa asioita.

Tässä vaiheessa pakko kerrata hieman faktoja (wikipediasta) Uudesta Seelannista. Uusi Seelanti sijaitsee eteläisellä pallonpuoliskolla noin 16900km päässä suomesta. Uusi Seelanti on hyvin eristäytynyt muusta maailmasta sillä sillä ei ole maarajaa minkään valtion kanssa ja lähimpään naapurivaltioon Vanuatuunkin on yli 2000km ja lähimpään mantereeseen Australiaan yli 4000km. Vertailun vuoksi suomesta noin 2000km päässä sijaitsee Ranska ja vajaan 4000km päässä on jo Afrikka ja Egypti. Se siitä legendasta, että Suomen sijainti olisi syrjäinen.. Uuden Seelannin asukasluku on noin 4,7miljoonaa asukasta eli lähes Suomen kokoinen. Näistä reilut 1,4miljoonaa asukasta asuu Aucklandissa. Lisäksi pääkaupunki Wellington ja kolmanneksi suurin kaupunki Christchurch asuttavat suurimman osan Uuden Seelannin asukkaista. Noin 75% asukkaista on eurooppalaista alkuperää, alkuperäiskansa Maoreita on noin 15% ja aasialaista alkuperää olevia noin 11% väestöstä. Maa kuuluu Brittiläiseen kansanyhteisöön ja näennäisesti kuningatar Elisabeth on yhä hallitsijana.

On olemassa erilaisia matkailijoita on niitä, jotka ovat valmistautuneet erittäin hyvin ja tietävät kaiken paikoista mihin menevät jo etukäteen sekä tietävät mitä pitää missäkin tehdä. Sitten on niitä, jotka ovat niinsanotusti aivan kujalla, Itse määrittelisin itseni sinne jonnekkin välimaastoon.. Ehkä hivenen lähemmäksi sitä aivan kujalla olevaa matkailijaa. Uuteen Seelantiin saavuttuani oli selkeää, että jossain vaiheessa on alettava töitä tekemään. En kuitenkaan ollut ajatellut asiaa sen pidemmälle ja oikeasti vasta maahan saavuttuani tajusin, että totta pitänee varmaan jotain byrokratiaa hoitaa ennen työllistymistä. Eihän se tietenkään riitä, että on viisumi, jossa on lupa työskennellä. Pitää olla myös pankkitili ja ennen kaikkea veronumero. Veronumeroa voi hakea vasta, kun on pankkitili ja tiliote, jonka voi hakemukseen liittää. Eli ensin piti hankkia pankkitili ja pankkitiliä varten pitää olla todistus siitä, että on virallinen osoite Uudessa Seelannissa. Onneksi hostellissa tiedettiin nämä jutut ja pientä maksua vastaan he kirjoittivat todistuksen, että kyllä tämä henkilö asuu tässä osoitteessa. Paperin kanssa sitten pankkiin, joka sattui nyt ilman mitään järkevää syytä olemaan BNZ eli Bank of New Zealand. Pankissa oli hieman ruuhkaa, mutta onneksi sain ajan vielä samalle päivälle varattua. Pankkivirkailija oli ihana hieman vanhempi nainen, joka sanoi että näytän ihan paikalliselle :). Aasian jälkeen tuntui oikein mukavalta vihdoin sulautua massaaan! Pankkitilin avaaminen oli maksutonta, mutta pankkitilille piti tallettaa minimissään $500,00 käteistä. Tilin sai toimimaan samantien, mutta pankkikortti ja nettipankkitunnukset luvattiin lähettää viikon sisällä postitse. Lisäksi omasta mielestäni erikoista oli, että piti puhua automaattiin useamman kerran kertoen oma asiakasnumero. Tämä sen takia, että he nauhoittavat äänesi. Mikäli joskus soittaa asiakaspalveluun puhelimella he voivat äänestä varmentaa kuka soittaja on. Seuraavana piti sitten täyttää hakemus IRD- numeroa varten. Siihen hakemukseen tarvitsikin hieman enemmän paperia. Pankista onneksi sai tiliotteen printattua ilmaiseksi sen lisäksi piti käydä ottamassa värikopiot passista ja printata viisumin yksityiskohdat. Olin hakenut viisumia netistä, joten passissa ei fyysisesti ole mitään läpyskää vaan tiedot viisumista ovat onlinejärjestelmässä. IRD- numeron saapumiseen menee noin kaksi viikkoa, joten oli ns. pakko hieman lomailla ennen edes työnetsinnän aloittamista.

Majapaikkani Bamper House. Tunnelmaltaan mukava hostelli. Hostelli sijaitsi Mt Edenin lähiössä noin 10min bussimatkan päässä keskustasta. Rauhallinen alue kuitenkin lähimpään kauppaan varmaan puoli kilometriä kävelyä.

Hostellin parhaita puolia oli kissa, joka oli milloin missäkin. Aina kuitenkin ystävällisenä. Sai kaikki kissansilittelyvajeet kuitattua :).

Ensimmäisenä iltana piti kävellä kaupoille sillä mukana ei tietenkään ollut mitään syötävää. Edes aamiastarpeita. Matkalla bongasin siilin ja tuli kovinkin kotoisa olo tässä kaukaisessa maassa.

Tuntui ihan luksukselta tehdä ruokaa itse. Ja Uuden Seelannin hyllyt ovat näin talvellakin täynnä paikallisia tuotteita. Niin salaatit, sipulit, kirsikkatomaatit kuin mandariinit ja kiwitkin ovat Uusi Seelantilaisia. Etenkin mandariiniaika tuntuu olevan kesäkuussa sillä kaikissa kaupoissa tarjous tuoreita Uusi Seelantilaisia mandariinejä! Ja hyviä ovat.

Bamper housissa oli katetulla terassilla tikkataulu ja oikeastaan oli ihan mukavaa heittää tikkaa pitkästä aikaa. Hostellilla tuli selväksi ketkä Uuteen Seelantiin matkustavat, ranskalaiset ja saksalaiset. Hostellin asukkaista 65% ranskalaisia 25% saksalaisia ja loput 10% sekalaisesti mistä sattuu. Jostain syystä hengailin ranskalaisten kanssa eniten vaikka en ranskaa puhukkaan. Kuitenkin tutustuin Japanilaiseen tyttöön nimeltä Eri. Eri oli tullut Uuteen Seelantiin vain muutamaksi päiväksi ennen Australiaan menemistä ja päätimme lähteä yhdessä kaupungille. Todella mukava tyttö, mutta mahdottoman huono tekemään päätöksiä, joten minä päätin mitä tehdään.

Kaupungilla käveltyämme päädyimme terminaaliin, josta lähti lauttoja eri puolille Aucklandia ja päätimme mennä viettämään päivää Devonportiin, johon lauttamatka kesti noin 20min. Vähän niinkuin suomenlinnaan olisi mennyt paitsi ettei sinne päinkään.

Devonport oli rauhallinen pieni paikka kuin oma kaupunkinsa pieniä vanhoja taloja, viehättäviä pubeja ja kahviloita sekä Mt Victoria vuori, johon kiipesimme. Tai oikeastaan ei nyt kovin korkea vuori alle puolen tunnin kiipeäminen. Kyseessä on oikeastaan tulivuori. Monessakin maailman kaupungissa tai niiiden lähellä on tulivuori, joten sinäänsä ei mitään erikoista. Kuitenkin Auckland on tässä asiassa poikkeuksellinen miljoonakaupunki, sillä se on rakennettu 53 tulivuoren päälle ja ympärille. Viimeaikoina ei ole purkauksia ollut, mutta ei se tietenkään mahdottomuus ole, että joskus sellainen vielä sattuisi. Paljon porukkaa on töissä tarkkailemassa tulivuoria, jotta mahdollisen purkauksen lähetessä pystyttäisiin tarvittaessa vaikka evakuoimaan ihmisiä. Tulivuorenpurkauksia onneksi jollain tasolla pystytään ennakoimaan.

Välillä on kiva kiivetä korkealle paikalle katselemaan maisemia.

Devonportin matalat talot ja vastarannalla keskusta pilvenpiirtäjineen.

Eri ja minä.

Devonportin talot olivat tätä tyyliä. Katutasosta löytyi kiva pubi ja ilmakin oli tarpeeksi lämmin, jotta pystyi istumaan terassilla.

Sattumalta huomasin ilmoituksen, että lauantaina 28.5.2016 Ellerselien laukkaradalla on laukkakilpailut ja vieläpä ilmaiset sellaiset. No sinnehän oli pakko mennä viettämään päivää. Menomatkan vesisateessa ihmettelin onko tässä mitään järkeä. Perille päästyäni kuitenkin paistoi aurinko ja päivästä tulikin oikein kaunis.

Aina ennen lähtöä kävivät hevoset esittäytymässä hoitajien kanssa. Tässä vaiheessa itse aina valitsin pelikohteeni. En osannut pelata muita pelejä kuin voittajaa, joten veikkasin voittajaa.

Laukkakilpailut olivat paljon hurjempia kuin ravit, joihin olen tottunut. Ennen lähtöä kaikki hevoset piti saada koppeihin, joista he lähtevät laukkaamaan ovien auetessa. Muutaman kerran energisiä hevosia oli selkeästi vaikeaa saada menemään sinne pieneen koppiin seisomaan ennen lähtöä. Loppusuoralla näkyi myös enemmän piiskan käyttöä kuin raveissa ikinä. 

Lähdön jälkeen voittaja vielä esittäytyi yleisölle. Satulat riisuttiin kaikilta hevosilta välittömästi. Hienoja hevosia kyllä oli.

Tällä tiketillä voitettiin! Tosin ei nyt ihan hirveitä summia, mutta kuitenkin sen verran ettei kovin kallis päivä raveista tullut.

Voin vannoa ettei noilla jockeyllä ole pohkeita ollenkaan. Siis en tajua lähes kaikkien pohkeet olivat kuin lapsilla, jos sitäkään oman ranteeni paksuiset pohkeet.

Vermo voisi ottaa oppia Ellerselien ruokatarjonnasta. Voitti aika selkeästi eineshampurilaisen tämä suoraan isosta lihaköntistä leikattu pihvi ja kotitekoinen coleslaw.

Sai siellä siideriäkin..

30.5.2016 Piti keksiä jotain tekemistä ja aamun sateen jälkeen ilma kirkastui, joten päätin lähteä ulkoilemaan ja mennä lautalla saarelle. No siinä vaiheessa, kun pääsin keskustaan alkoi sataa aivan kaatamalla ja totesin etten todellakaan lähde mihinkään luontoon katsomaan. Kävin mäkissä syömässä ja mietin seuraavaa kohdetta. Takaisin ulos tullessani oli epävakaan näköistä, mutta ei enää satanut. Päätinkin mennä tutustumaan eteläisen pallonpuoliskon korkeimpaan rakennukseen Skytoweriin. 

Suomalainen heti kiinnitti huomionsa kylttiin, jossa kehuttiin kuinka Skytoweriin nousevasta hissistä oli saatu huomattavasti energiatehokkaampi ja turvallisempi, kun oli vaihdettu kaapeli KONEen uuteen hissikaapeli innovaatioon. Hyvä Suomi!

Maisemien takia torniin tulin ja olihan ne hienot.

Koko Aucklandin ydinkeskusta on täynnä pilvenpiirtäjiä. Lähiöissä sen sijaan ei kerrostaloja näkynyt vaan enemmän tai vähemmän pientaloja. Ihan päinvastainen Helsingin kaikki lähes kaikki talot kerrostaloja, mutta ei niin korkeita ratkaisuun.

Osassa Skytoweria oli lasiset lattiat, jotta pystyi katsomaan suoraan alaspäin. Onneksi tämmöisissä sisätiloissa en korkeanpaikan kammosta kärsi.

Jos en täysin väärässä ole on kuvassa oleva tulivuori Mt Eden, jonka läheisessä lähiössä majapaikkani Bamper House sijaitsi.

Vuodenajathan Uudessa Seelannissa menevät ihan päinvastoin kuin Suomessa nyt vietetään talvea ja monet puut olivatkin jo lehtensä pudottaneet. 

Yksi hentoinen sateenkaari. Näitä näkyi monta.

Jatkoin kävelyä Ponsonbyn alueelle, jossa taas paljon pieniä putiikkeja ja kahviloita.

Yhdessä trendikkäässä putiikissa myytiin marimekon servettejä.

Skytower ulkoa katsottuna.

Uusi Seelantilainen viini on kyllä hyvää ja varsinkin, kun sen pystyi nauttimaan meren äärellä terassilla. Satamakortteleihin oli rakennettu oikein kiva terassikeskittymä, jonka voin kuvitella olevan kesäisin täynnä. Nyt taisin olla ainoa, joka uskaltautui terassille. Muut istuivat sisällä vaikkei siellä oikeasti niin kylmä ollut!

Satamakortteleissa oli myös tämmöinen ota tai jätä lukunurkkaus, josta olisi saanut ottaa kirjoja tai jättää sinne kirjoja. Edessä oli myös penkkejä missä voi istuskella lukemassa. Itse järkytyin sillä paikalla ei mitään vartiointia. En siis oikeasti huomannut edes valvontakameroita. Voi toki olla että niitä olisi ollut. Ja silti paikka siisti, kukaan ei ollut sotkenut mitään. Kukaan ei heittänyt kirjoja mereen. Siis mikä maa se tämmäinen on, jossa miljoonakaupungissa ei ole ilkivaltaa..? Toimisikohan tämmöinen Helsingissä..?

Itseäni alkoi syvästi ärsyttämään jokapäiväinen sade, joten päätin etten ainakaan Aucklandiin jää pidemmäksi aikaa. Sinäänsä hyvä valinta sillä juuri eilen oli uutisissa, että Aucklandissa on tulvia tällä hetkellä. Teki mieli lähteä vaan mihin tahansa muuhun kaupunkiin niin pian kuin mahdollista. Kuitenkin olin juuri tilannut pankkitilin ja pankkikortti ja pankkitunnukset olivat tulossa viralliseksi osoitteekseni ilmoittamaani Bamper houseen. Sain nerokkaan idean, että lähden vain viikon lomalle Aucklandista. Palaan sinne ja sen jälkeen lennän pois. Etsin netistä taulukon, jossa kerrottiin talvikuukausien keskimääräiset sadepäivien määrät missäkin Uuden Seelannin kaupungissa ja valitsin vähäsateisimman kaupungin, joka sattui olemaan Christchurch. Varasin lennon sinne sen jälkeen, kun olisin palannut ensin lomalta takaisin Aucklandiin. Niin ja lomakohteeksi valikoitui Rotorua.

Vielä lähtiessäni hotellikissa oli paistattelemassa aurinkoa.

Viiniä kasvitieteellisessä puutarhassa

24.5.2016 oli viimeinen päivä Australiassa. Huone piti luovuttaa klo 10.00 aamulla, mutta lento oli vasta puoliltaöin, joten koko päivä aikaa tuhlattavana. Lähdin vähän päämäärättömästi ajelemaan ilmaisilla kissabusseilla kunnes totesin, että eihän siellä edes sada vettä ja päätin mennä kasvitieteellisiin puutarhoihin.

Maisemat puutarhoista kaupunkiin olivat aika hienot Kings Parkista ja kasvitieteellisistä puutarhoista.

Yksi asia Australiassa ihmetyttää ja se on näiden sotamuistomerkkien määrä. Toisen maailmansodan aikaan Australiassa vallitsi massatyöttömyys, jonka vuoksi suuri määrä nuoria miehiä lähti vapaaehtoisesti toiseen maailmansotaan taistelemaan liittoutuneiden joukoissa. Australialaisjoukkojen kuolleisuus oli osallistujamäärään nähden erittäin suurta, joka on ilmeisesti aiheuttanut kansakunnalle jonkinlaisen trauman.

Kasvitieteellisissä puutarhoissa oli ilmaisia kävelykierroksia, jollaiselle budjettimatkailijana toki halusin osallistua. Ilmeni, että ilmaisia kävelykierroksia vetävät paikalliset eläkeläiset vapaaehtoistyönä. Onkohan suomessa vastaavaa toimintaa. Opas vaikutti tykkäävän siitä, että saa tutustua muun maalaisiin ihmisiin ja kertoa maastaan samoin me turistit olimme iloisia ilmaisesta kierroksesta. 

Australian alkuperäiskasvisto on kovin erilaista verrattuna Suomalaiseen tai oikeastaan minkään muun maalaiseenkaan kasvistoon. Opas kertoi tarinan. Brittien saavuttua Perthiin ei heillä ollut paljoa mitään mukanaan. He huomasivat, että kaikki kasvit ovat erilaisia kuin kotona ja yrittivät viljellä briteistä tuotuja ruokakasveja ja istuttivat ne vääränä vuodenaikana, koska vuodenajat eivät mene Australiassa ihan samalla tavalla ja kaikki kasvit kuolivat. He eivät osanneet käyttää paikallisia kasveja ja huomasivat, että elämä kuivassa Perthissä oli melkoisen rankkaa. Jostain piti saada rahaa, jolla ostaa lisää tarvikkeita ja mitään muuta myytävää he eivät keksineet kuin tukkeja. Rinteen yläpäässä kasvoi metsää, jossa oli isoja puita, joista voitaisiin tehdä tukkeja. He hakkasivat puut alas, kuten kotona tottuneet ja ajattelivat pääsevänsä helpolla vierittämällä hakatut puut rinnettä alas veteen ja uittamalla ne eteenpäin. Eivät kuitenkaan ottaneet huommioon sitä, että Australian puutkin ovat erilaisia. Iso määrä puita laitettiin vierimään veteen ihan vaan, jotta saattoivat huomata jokaikisen puun uppoavan suoraan meren pohjaan eikä jäävän kellumaan, kuten kotoiset eurooppalaiset puumme. Tarina kertoo, että meren pohjassa olisi yhä noiden tukkien jäänteitä. En tiedä onko tarina tosi, mutta jotenkin itse symppasin sitä. Osoittaa tavallaan sen ettei Australiaan saapuneilla Eurooppalaisillakaan ollut ainkaan alkuun kovin helppoa uudella mantereella.

Yksi tavallisista australian kasvilajeista on erilaiset Banksiat, joita löytyy 78 eri lajia. En todellakaan tiedä mikä Banksia olisi suomeksi. Ilmeisesti suomeksi voidaan sanoa kuuluvan Proteakasvien heimoon. Lehdet ovat lituskaiset ja vahamaiset, jotta pärjää vähällä vedellä. Yhdessä kukinnossa voi olla tuhansia kukkia. Osa banksioista pölyttyy pienenpienen pussieläimen avulla osa taas lintujen ansiosta.

Australian tunnetuin kasvi Eucalyptys, jota nykyisin löytyy vähän joka puolelta maailmaa, mutta alunperin puu on Australialainen.

Opas kertoi myös, että Perth on perustanut oman siemenpankin esikuvanaan Norjassa sijaitseva Svalbardin siemenholvi Norjan huippuvuorilla, jossa on tallessa kasvien siemeniä. Perthissä keskitytään keräämään talteen kaikkien Australian kasvilajien siemenet turvaan mahdollisen sukupuuton varalta.

Kings Parkissa oli myös useampi eri terassi, joten päätin kokeilla mimmoista on Australialainen viini ja olihan se hyvää.

Eikä pizzakaan ollut hassumpaa.

Kings Parkista poistuessani aloin katselemaan, että mikä lintu tuolla patsaassa oikein istuu. Ja tajusin, että sehän on yksi Australian erikoislintulajeista naurava Kookaburra. En olisi kaupunkioloissa uskonut elävänä näkeväni, mutta siinä se patsaalla istui. Kyseessä on kuitenkin Australian kansallislintu, joka on tunnettu ihmisen naurua muistuttavasta äänestään. Kookaburra kuuluu kuningaskalastajiin.

Vielä hetki oli aikaa tapettavana, joten palasin keskustaan.

Sieltä löytyikin pubi. Paitsi hyvää viiniä saa Australiasta myös hyvää siideriä.