Päivittäistä elämää Cara Mialla onnettomuuksineen ja riemuineen

10.8.2016 Boraboralta lähdettäessä oli edessämme ensimmäinen pidempi yhtäjaksoinen venematka. Aamulla hoidettiin vielä viimeiset ostokset veneeseen ja käytiin viimeisen kerran suihkussa ennen merimatkaa, joka alkoi noin klo 15.

Tahitilaisiin perinteisiin kuuluu, että mikäli vielä joskus haluaa saarille palata täytyy sieltä poistuessa heittää saarelta saatu seppele veteen. Videolla heitän oman seppeleeni samalla, kun vene lipuu pois Boraboralta.

Jo ensimmäisenä iltana onnistun järjestämään hieman äksöniä laivan kannella. Auringon laskettua olin kapteenin kanssa kannella, kun siimassa nykäisi kala. Nostimme kalan kannelle ja tässä vaiheessa alkoi urpoilu. Kalasta tuli verta, joten toki piti nostaa merivettä ämpärillä, jotta saamme kalan ja veneen pohjan huuhdottua. Ämpärillä ei ole turvallista nostaa mitään ellei ämpäriä sido johonkin. Kuitenkin jostain ihmesyystä sidoin ämpärin kiinni narun toisesta päästä enkä semmoiselta järkevältä etäisyydeltä. Vene eteni jotain kuutta ja puolta solmua, kun aloin merivettä nostamaan ja yhtäkkiä en saanutkaan ämpäriä nostettua ylös veneeseen. Tässä vaiheessa en halunnut päästää ämpäriä irti vaan roikuin köydessä kiinni käsilläni kunnes tajusin, että nyt lähtee nahkat käsistä ja oli pakko päästää irti ja yrittää saada naru kiinni vähän lyhyemmältä etäisyydeltä. Ämpäri ehti tässä välissä jo noin 10m päähän veneen perään mistä sitä ei noissa nopeuksissa nostaisi teräsmieskään takaisin veneeseen käsivoimin. Ei siis auttanut kuin laittaa köysi vinssille ja alkaa vinssata sitä perkeleen vesiämpäriä veneeseen. Ämpäri ilmeisesti kuitenkin oli aika kovaa tekoa sillä se pysyi ehjänä koko operaation ajan toisin kuin käsieni nahka. Itse kalakin, joka oli pieni tonnikala saatiin veneeseen. Kala oli oikein herkullista voissa paistettuna valkoviinin kanssa. Pahiten köyden polttamalla sormella meni aikaa parantua kokonaan useampi viikko. Joten tämän opettavaisen tarinan myötä köysien kanssa ei kannata urpoilla. Alla vielä kuvat kertomassa mitä siitä seuraa.

Ensialkuun köyden hiertymä näytti tältä ja oli kipeämpi kuin miltä näytti.

Noin viikkoa myöhemmin kuvattuna oli vamma alkanut jo parantumaan, mutta päällimäisen nahkan irrottua näki kuinka monta kerrosta ihoa oli kuitenkin ottanut osumaa.

Viimeisenä ennen paranemista muodostui sormeeni ihan selkeä Niken logo.

Muutoin veneellä huomasin, että matkapurjehtijan tärkeimmät ominaisuudet eivät välttämättä ole purjehdustaidot vaan se, että osaa rentoutua. Veneessä oleminen käy raskaaksi, jos ei saa nukuttua. Lisäksi parasta on mikäli pystyy kannelta löytämään itselleen paikan, jossa pystyy mukavasti istumaan tai makoilemaan useamman tunnin kerrallaan ja samalla olemaan vahdissa eli tarkkailemaan, että kaikki veneellä on ok. Taito se on sekin, että voi tuijottaa merta tuntikausia päivittäin. Kyllähän siinä maisemat vaihtuu. Aallot voi olla erilaisia ja pilvet voi olla erilaisia ja ehkä joskus jossain näkyy joku lintu tai kalakin. Toisaalta niitä ei näkynyt niin paljon kuin etukäteen arvelin. Kaikki väsyivät merimatkalla enemmän tai vähemmän, kun uni ei kuitenkaan heiluvassa ja kuumassa veneessä ollut aina samanlaista kuin mitä maissa olisi ollut. Ajanviettotapoja meren tuijottamisen lisäksi oli merikarttojen tutkiminen ja tulevien käyntikohteiden suunnittelu. Oli myös mielenkiintoista seurata veneen etenemistä. Useimmiten nopeus oli 5-6 solmun välillä ja etenimme reilun 100 merimailia päivässä. Lisäksi oli tietenkin kalastus. Ensimmäinen kala nostettiin veneeseen, mutta 13.8 meillä oli kaksi kertaa koukussa tonnikala, mutta molemmat pääsivät karkuun.

Yksi tapa viettää aikaa veneellä oli merikarttojen ja karttakirjojen tutkiminen.

Päivän suosikkihetkiä olivat yleensä auringonnousut ja auringonlaskut.

Suurimman osan ajasta annoimme tuuliperäsimen hoitaa ohjauksen ja toimimme vain valvojina. Välillä kuitenkin pääsin myös Cara Mian rattiin.

Säännöllisen epäsäännöllisesti veneellä koitti tämä näky. Kapteeni kömpi kannelle toisessa kädessä kaijuttimet, joista tuli musiikkia ja toisessa kädessä viinipullo. Siitä tiesi, että nyt alkaa bileet.

Olimme ottaneet maista mukaan muutamia kookoksia ja yhtenä päivänä avasimme ne, jotta saimme juotavaksi kookosvettä ja syötäväksi kookospähkinää.

Clairen tyylinäyte kookoksen avaamisesta heiluvassa veneessä.

Nouseeko kala vaiko eikö nouse. Keskimäärin koukkuun tarttuneista kaloista veneeseen asti päätyi noin 50%.

Aluksi kalastimme ympäri vuorokauden ja kahdella uistimella. Yhtenä aamuna kuitenkin auringon noustessa havaitsin ettei nyt ole kaikki ihan ok. Molemmat siimat olivat sotkeutuneet toisiinsa kiinni. Mahdollisesti toisessa oli ollut kala, joka oli sen saanut aikaan. Kuitenkin siimojen selvittämiseen meni useampi tunti, jonka jälkeen päädyimme kalastamaan vain valoisaan aikaan.

Kapteeni

Yksi Cara Mian huonoista puolista oli rikki oleva jääkaappi. Maissa saatoimme aina ostaa jääkaappiin jäitä, joilla saimme tuoreruuan säilymään muutamia päiviä. Jäiden sulamisen jälkeen kuitenkin oli tyydyttävä kuiva- ja purkkiruokaan mikäli kalaa ei sattunut tulemaan. Vielä enemmän kuin tuoreruokaa tuli ikävä kylmää juomista vesikään ei maistu niin hyvälle lämpimänä.

14.8 koukkuumme tarttui jälleen kala, jonka nostimme veneeseen. Kukaan meistä ei tiennyt kalan nimeä. Joku hauensukuinen se oli. Onneksi kuitenkin otimme kalasta kuvan sillä jälkikäteen selvisi, että se oli kala nimeltään Wahoo. Claire valmisti illalliseksi risottoa ja kalafileitä. Erittäin hyvä illallinen, jonka aikana kulutimme viimeisen valkoviinin. Päivä oli hiostava, kuten muutkin päivät, joten suorastaan ilahduimme iltapäivällä tulleesta sadekuurosta, jossa pystyimme vähän peseytymään. Sadekuuro nosti myös tuulia sen verran, että saimme veneen siihen astisen ennätysnopeuden 8,5solmua. Swan oikein liiti veden pinnalla.

Kala, jonka lajiksi selvisi myöhemmin Wahoo ja mauksi herkullinen.

15.8 Yksi tapa viettää aikaa veneellä oli lukeminen ja yksi lukemistani kirjoista oli Piin Elämä, joka sopi venelukemiseksi valtavan hyvin sillä se kertoo tyynellä valtamerellä pelastuslautalla tiikerin kanssa kelluvasta pojasta. Tuulet olivat rauhalliset ja päivän aikana havaitsin noin viisi lentokalaa.