Tulivuorelle kiipeämisen ihanuus ja kamaluus.

23.4.2016 Aamulla meinasin jo hermostua, kun kyyti tuli 10min myöhässä. Onneksi tuli kuitenkin. Matkassa oli kolme kyytiläistä, joiden kanssa vuorelle kiipeäminen tapahtuisi. Oli pieni yllätys, kun joukossa olikin yksi suomalainen. Suomalais, japanilais, britti porukkamme lähti siis yhdessä valloittamaan mount Batur tulivuorta. Kello neljän maissa aamulla saavuimme paikkaan, josta vaellus alkaisi. Itse vuori on korkeudeltaan 1717m mutta vaellusta ei ihan meren tasosta onneksi tarvinnut aloittaa.

Alkumatka oli oikeastaan aika leppoisaa käveltiin loivaa ylämäkeä metsäisellä pilkkopimeällä polulla otsalamppujen kanssa ja mietin, että tämähän ei olekkaan yhtään niin paha kuin ajattelin. Siitä huolimatta ohitettiin yksi aasialainen mies, joka hikeä valuen sanoi oppaalleen, että hän aikoi lopettaa kesken. Siinä vaiheessa vielä mielestäni oli ihan ok kiipeäminen. Vaikka pitkähihaisesta paidasta olin jo luopunut ja vähän ihmettelin miksi sellaista pitää mukana kantaa.

Ensimmäinen lepotauko. Tässä vaiheessa vielä jaksaa hymyillä.

Kiipeäminen jatkui ja samalla rinne muuttui vain kokoajan jyrkemmäksi ja jyrkemmäksi. Eteneminen kävi hitaammaksi ja taukojen määrää oli pakko lisätä. Loppuvaiheessa oikeasti mentiin lähemmäs metrinkorkuiselta lohkareelta toiselle. Otti viimeiset puoli tuntia aika pahasti voimille ja hiki virtasi.

Yksi viimeisistä lepotauoista, kun aurinko alkoi jo sarastaa ja tuli stressi ehtiä huipulle ennen auringonnousua.

Ei ollut helppoa, mutta huipulle päästiin reilun kahden tunnin kiipeämisellä. Kuvassa voi huomioida litimärät hiukset ja punaiset posket.

Auringgonnousu nähtiin ja se oli upea. Todellakin kaiken sen kiipeämisen arvoinen.

Toisessa suunnassa loisti aurinko ja toisessa täysikuu.

Montaa minuuttia huipulla ei ehtinyt olla kunnes tajusi minkä takia oli neuvottu ottamaan mukaan pitkähihainen paita ja housut. Tuli meinaan aika kylmä. Onneksi oli vaatetta mukana. Vuorentkorkeus kuitenkin sen 1717m eli ylhäällä oli jo huomattavasti viileämpää kuin maantasossa.

Kyseessä oleva tulivuori Mt Batur on osittain aktiivinen. Viimeisin tulivuorenpurkaus on ollut vuonna 2000. Sieltä nousi kuumaa höyryä monesta kohtaa. Ihan kätevä kylmässä ilmassa, että pystyi etsimään höyryävän kohdan lämmittelyä varten.

Parin tunnin urakan jälkeen alkoi olla myös nälkä ja odotin vesi kielellä tulivuoren kuumuudessa lämmitettyjä kananmunia ja banaaneita.

Maisemat olivat hienot.

Aamiaishetki näissä maisemissa olisi teoriassa voinut olla meditatiivinen kokemus. Apinoiden mielestä sen ei sellainen kuulu olla.. Apinat törkeästi varastivat kaiken ruuan mitä niiden näköpiiriin sattui osumaan. Ihan suoraan kädestä veivät. Söin oman kananmunani "salaa", jotteivat apinat saaneet sitä vietyä. En kyllä ymmärrä miten kananmuna oli kypsynyt sillä valkuainen oli vetinen, mutta keltuainen kivikova. Yleensä toisinpäin..

Hyvinsyönyt apina jopa näytti vihaiselle.

Läheltä vuoren huippua löytyi myös tuttu kasvi. Minttu. Harmi, että muut mojitoainekset ei sattuneet olemaan mukana..

Kiipesimme tulivuorelle toista seinämää ylös ja sen jälkeen kiersimme kraaterin yläreunaa pitkin tulivuoren toiselle laidalle, josta laskeuduimme alas. Polku oli ajoittain kapeahko.

Ihan hyvä polku se oli.

Itselleni tämän tulivuoren valloittaminen oli oikein sopiva urheilusuoritus enkä kaipaa korkeammille vuorille, mutta jos joku kaipaisi voisi myös viereiselle korkeammalle Agur tulivuorelle kiivetä. Siellä tosin ei olisi niin hienoa kraateria. Batur tulivuori on suosittu kiipeämiskohde nimenomaan aktiivisuutensa ja hienon kraaterinsa ansiosta.

Viimeisin iso tulivuorenpurkaus tapahtui 1968, jolloin koko alhaalla ollut kylä peittyi laavaan. Yhä näkyy, kun alhaalla on iso alue täynnä mustaa laavaa.

Tässä kuvassa näkyy laavakenttä vielä hivenen paremmin.

Heti vuorenrinnettä laskeuduttaessa ja auringon noustua alkoi tulla kuuma eikä pitkähihaisen tarpeesta ollut enää tietoakaan.

Alaspäinpalatessa olivat haasteet hivenen erilaisia kuin ylöspäin kiivetessä. Suurimman osan matkasta oli alamäki täynnä irtonaista hiekkaa, jossa oli äärimmäisen helppo liukastua. Kaikki porukastamme opasta myöden pyllähtivät vähintään kerran. En kuitenkaan ollut pahimmasta päästä kaatuilijana. Toisaalta tämmöisessä pehmeässä hiekassa kaatuminen ei haittaa yhtään mitään.

Alaspäin tultaessa alkoi tulla vastaan viljelyksiä. Tässä chilipelto ja tietenkin kaikkien oli pakko polttaa suunsa maistamalla.. Myös tomaatteja ja mansikoita viljeltiin hieman alempana. Tulivuorelta meni isoja rekkalasteja aina öisin. Ihmettelin mitä ne kuskaavat ja kuulin jälkikäteen, että tuliperäistä hiekkaa. Ilmeisesti on todella ravinteikasta maaperää. Vulkaanista materiaalia louhitaan myös mineraalien takia, joita käytetään mm. joissain saippuoissa ja pesuaineissa sekä sementissä ja muutenkin rakennusmateriaalina. Itse vähän varauksella suhtaudun suurimittaiseen louhimiseen tulivuoren juurella. En uskaltaisi alkaa siellä leikkimään ollenkaan. Mutta ehkä paikalliset tietävät mitä tekevät.. Tai todennäköisimmin eivät tiedä.

Alas tullessa pysähdyimme risteyksessä, josta me olimme kääntyneet toiseen suuntaa ylös mennäksemme ja palasimme toisesta suunnasta. En tunnistanut paikkaa ollenkaan sillä ylös mennessämme oli ollut pilkkopimeää. En tosiaan ollut huomannut yhtäkään kanaa enkä edes paikalla ollutta liiteriä.

Takaisin hotellilla olin joskus kymmenen puoli yhdentoista maissa ja nälkä oli valtava. Banaanileipä ja yksi kananmuna vuorella ei enää tuntuneet missään. Päätin tilata hotellilta aikaisen lounaan. Paikalla vain yksi työntekijä lapsiensa kera eikä muita asiakkaita niin päätin tilata takuuvarman annoksen paistetut nuudelit. Kyllä missä vaan aasiassa osataan paistetut nuudelit tehdä. Vesi kielellä odottelin. Kuitenkin pääsin pettymään saadessani eteeni lautasellisen kuppinuudeleita. Eipä osattu siellä edes nuudeleita paistaa. Hetken aikaa siinä kokosin itseäni kiipeämisurakan jälkeen ja totesin, että järkevintä mitä loppupäivällä voi tehdä on mennä kuumille lähteille kylpemään. Kintamanilla on useita kuumia lähteitä. Kaikissa niissä kuitenkin on altaat, joihin kuuma vesi johdetaan muualta. Kyselin kuskilta mihin kuumille lähteille kannattaa mennä. Vaihtoehdot oli ilmainen mutta rupunen, kallis mutta hieno ja hyvä keskihintainen. Valitsin jälkimmäisen.

Kuumilta altailta näki Batur tulivuoren. En vaan jaksanut uskoa enää alhaalta katsoessani, että todellakin kiipesin ylös asti.

Sain suurimmaksi osaksi nauttia altaista ihan yksin. Useampi kuuma allas ja keskellä kylmä, jossa pystyi vilvoittelemaan, jos tuli liian kuuma. Olin houkutellut vuorelle kiipeämiskaverini myös kuumille lähteille, johon he saapuivatkin jälkeeni. Paikalla oli myös samassa majapaikassa kuin minä yöpyvä etelä afrikkalainen mies, jonka myös olimme tavanneet vuorella.

Altaalta jatkoimme yhdessä illalliselle, joka jatkui paikallisten suosikkijuomalla arakilla, joka on ihan hirveätä kotipolttoista pontikkaa. Ja paikallisten kitaramusiikilla.

Luultavasti yksi koko matkan tai ainakin Balilla oloaikani hienoimmista kokemuksista. Oli ihan mieletöntä nähdä se vaiva, että kiipeää vuorelle ja saada palkinnoksi upeat maisemat ja kokemukset. Kuitenkaan ihan joka päivä en moiseen ryhtyisi. Ymmärrän nyt vähän paremmin vuorikiipeilijöitä vaikkei siitä kyllä itselleni mitään harrastusta tule.